Redrama lämmittelee loppuunmyydyn Pinkin konsertin yleisön - lue käytännön järjestelyt

28.05.2013 13:05 -

Grammy-palkittu pop-ikoni, vastikään uuden albuminsa julkaissut P!nk nähdään tänään Hartwall Areenalla, Helsingissä. Ennen P!nkiä lavalle nousee juuri uuden singlensä Clouds julkaissut Redrama.

P!nk tunnetaan ympäri maailmaa yhtenä sukupolvensa häkellyttävimmistä live-esiintyjistä. Vuosien 2009 ja 2010 Funhouse- ja Summer Carnival -kiertueillaan P!nk esiintyi lähes kolmelle miljoonalle ihmiselle 194 hengästyttävässä konsertissa. Myös Suomen-konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä arvostelumenestyksiä sekä yleisön että lehdistön puolesta.

Redramaa pidetään yhtenä maamme lahjakkaimmista rap-muusikoista. Hän on julkaissut kolme albumia, kolme EP:tä, lukuisia singlejä ja hänet on palkittu mm. EU:n myöntämällä European Border Breaker-palkinnolla Midem-festivaaleilla sekä Vuoden hiphop/dance-albumin Emma-patsaalla läpimurtoalbumillaan Street Music. Hän on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä yhteistyötä lukuisten eri kokoonpanojen ja artistien, kuten Shaggyn (US), Lazeen (SWE), Madconin (NOR), Promoen (SWE) sekä Elastisen ja Palefacen, kanssa. Redraman viimeisimmät hitit, Kickstart ja Dumb! ovat olleet todella isoja radio- ja listahittejä Suomessa.

Pink - The Truth About Love Tour 2013
Hartwall Areena, Helsinki
Areenankuja 1

Ovet auki
Klo 18.30

Redrama -showtime
Noin klo 20.00

Pink - showtime
Noin klo 21.00

KIELLETYT ESINEET

Kameroiden, videoiden, nauhureiden ja muiden tallennuslaitteiden tuominen konserttiin sekä valokuvaaminen ja äänittäminen ovat ehdottomasti kiellettyjä. Myös pullojen, purkkien sekä aseiden ja muiden vaaraa aiheuttavien esineiden tuominen konserttiin on kielletty. Saavuthan hyvissä ajoin.

HUOM!
- Suosittelemme kuulosuojaimia!
- Annetut esitysajat ovat arvioita ja saattavat muuttua

(Radio Nova, Live Nation)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat