Alkoholismistaan avoimesti puhunut Redrama keskittyi erikoisjaksojen kuvaamisen aikana terveyteensä.
Redrama kertoo itsetuhoisista ajatuksistaan ja miten pääsi niistä yli.
Räppäri sai skarpattua hyvissä ajoin Vain elämää -kuvauksiin, jotka menivät hänen mukaansa hyvin. Nyt retkahdusten jälkeen mies kertoo, että hänen vointinsa on hyvä.
Artisti on hakeutunut nyt uudelleen hoidon piiriin.
Redrama nähtiin suosikkiohjelman tuomarina kuuden tuotantokauden ajan.
Redrama pyytää seuraajiltaan kärsivällisyyttä.
Redrama paljasti asian vastikään Instagram-sivullaan.
Räppärin kodissa vipeltää nappisilmäinen labradorinnoutaja.
Miehen mukaan heistä tuli Lindholmin kanssa erittäin hyvät ystävät.
Redraman mielestä Katria ei uskoisi vain 22-vuotiaaksi.
Redrama ja hänen Katri-rakkaansa viettävät maaliskuun loppua lomaillen.
Uuden Catch Me -kappaleen julkaissut artisti kertoo ymmärtäneensä vasta viime aikoina kuinka tärkeää oman musiikin tekeminen on hyvinvoinnille.
Räppäri povaa Almalle pitkää uraa.
Redraman mielestä Cheek asetti suomiräpin uudelle tasolle.
Rap-artisti Redrama haluaa löytää artistin, joka vetoaa yleisöön tulkintakykynsä perusteella.
Räppäri Redrama laittoi korkin kiinni vuonna 2010.