Ojennetaan niitä oppilaita fyysisin keinoin muuallakin

10.04.2013 17:29 -

Amerikkalaisessa koulusysteemissä opettajille on annettu tarkat ohjeet asioista, joita he eivät saa tehdä oppilaiden kanssa. Erikoistoimittaja Tomi Hinkkanen selvitti asiaa lähemmin Los Angelesissa.

Radio Novan erikoistoimittaja Tomi Hinkkanen kysyi Los Angelesin koululaitoksen edustajilta ja opettajilta, miten he toimisivat paljon huomiota herättäneen Alppilan yläasteen kaltaisissa tilanteissa.

Vastauksen saaminen tähän kysymykseen oli suunnilleen yhtä vaikeaa kuin hampaiden kiskominen suusta. Tomi tavoitti Los Angelesin koulupiirin hallinnollisen assistentin, tohtori Earl Perkinsin. Mukana haastattelussa oli myös tiedottaja Ellen Morgan vahtimassa, mitä arvon tohtori sai sanoa.

Ensinnäkin, LA Unified School District on valtava koulupiiri – 650 tuhatta oppilasta ja 35 tuhatta opettajaa. Sain heiltä 20-sivuisen pdf-tiedoston johon on listattu opettajia sitovat eettiset ohjesäännöt.

Opettaja ei mm. saa tavata oppilasta yksin suljetussa huoneessa, koulun ulkopuolella, virka-ajan jälkeen tai kuljettaa häntä omalla autollaan. Hän ei saa antaa oppilaalle lahjoja tai sanoa mitään rotuun tai sukupuoliseen suuntautumiseen viittaavaa, soittaa tai tekstitellä tai laittaa sähköpostia oppilaalle. Ja ennen kaikkea, opettaja ei koskaan saa koskettaa oppilasta.

Perkins ei halua ottaa kantaa Helsingin tapahtumiin. Täällä rehtorit eivät päätä opettajien työsuhteiden päättämisestä. Väärinkäytöksestä epäilty opettaja pidätetään virastaan tutkinnan ajaksi. Seuraa pitkä tutkinta- ja joskus myös oikeusprosessi. Yleensä koululautakunta ja viime kädessä piirikunta päättävät sitten opettajan erottamisesta.

Mutta mitä riehuvalle oppilaalle voisi tehdä? Vaikka asiaa kysyisi miten tahansa tavoin, tiedottaja Ellen Morgan ei halua vastata. Hän toteaa vain, että täällä oppilaiden taltuttaminen ei kuulu opettajalle, vaan koulussa on tällaisten tilanteiden varalta vartijoita. Vähän tarkempaa tietoa antoi Hinkkaselle tuttu opettaja.

Ze Beixot opettaa espanjaa Beverly Hills High Schoolissa. Koulu ei kuulu Los Angelesin, vaan Beverly Hillsin koulupiiriin. BHH:ssa on 2400 yläastetta käyvää oppilasta, johon ynnätään satakunta opettajaa ja muuta työntekijää.

- Meille opettajille on teroitettu, että oppilasta ei koskaan saa missään tapauksessa fyysisesti koskea. Poikkeuksena on ainoastaan tilanne, jossa kaksi oppilasta tappelee keskenään. Heidät opettaja saa mennä erottamaan toisistaan. Kaikissa muissa tapauksissa apuun on hälytettävä vartija, Ze kertoo koulunsa käytänteistä.

Ze ei itse koskaan ole joutunut erotuomariksi, eikä tarvinnut vartijan apua.

Toinen haastateltu opettaja kai kuitenkin tarvitsi. Raymond Angobaldo opettaa Los Angelesin koulupiiriin kuuluvassa Cahuenga Elementary Schoolissa, Koreatownissa. Sitä käy kaikkiaan 750 oppilasta. Raymondin vastuulla on kolme tarkkailuluokkaa. Kussakin luokassa on kahdeksasta neljääntoista oppilasta. He ovat iältään 10–11 -vuotiaita ja kärsivät erilaisista psyykkisistä ongelmista, kuten ADD:stä.

Raymond sanoo, että nuoresta iästään huolimatta tarkkailuluokkalaiset ovat monta kertaa muita vaarallisempia, koska he eivät ymmärrä tai halua ymmärtää opettajan käskyjä. Hänen koulussaan voimakeinojen käyttö ei ole lainkaan epätavallista riehuvan oppilaan hillitsemiseksi. Oppilas voi purra opettajaa tai repiä tämän ihon auki.

- Kerran minun oli fyysisesti poistettava luokasta erityisoppilas, joka potki toista opettajaa, Raymond kertoo.

Mies sanoo viimeaikaisten kouluammuskeluiden ja muiden vaaratilanteiden saaneen opettajat valppaiksi. Jottei tilanne kärjistyisi, on esimerkiksi ruokasalissa kiroileva ja riehuva oppilas fyysisesti poistettava paikalta, jotta hän ei pääse vaarantamaan muita läsnäolijoita.

Eli kyllä Yhdysvalloissakin opettajat silloin tällöin joutuvat käymään käsiksi häiriköiviin oppilaisiin - vaikka viranomaiset eivät sitä halua myöntääkään.

Tästä on kyse

Alppilan ylästeen opettaja Antti Korhonen erotettiin virastaan Helsingin opetusviraston toimesta hiljattain Korhosen ja oppilaan välisen yhteenoton johdosta. 

Poika ei pyydettäessä suostunut ottamaan huppua päästään koulun ruokalassa ollessaan, joka johti opettajan ja oppilaan väliseen riitelyyn. Korhonen oli poistanut oppilaan ruokalasta fyysisin keinoin. Opettajan toiminnasta ja erottamisesta on syntynyt laaja kohu mediassa.

Kilpailut

Uusimmat