Tatuointitaiteilija Kat Von D ja Jyrki 69 duetoivat: Näin kappale syntyi

09.04.2013 23:04 -

Amerikkalainen tatuointitaitelija, malli ja Suomessakin LA Ink-ohjelmasta tuttu Kat Von D kuullaan nyt ensi kertaa laulajana levyllä, kun hän duetoi The 69 Eyesin laulaja Jyrki Linnankiven kanssa kappaleen Rosary Blue.

- Parhaat jutut tehdään frendipohjalta, silkasta tekemisen ilosta. Siitä oli kyse tässä mun ja Katin duetossakin – ja itse asiassa koko meidän vikassa levyssä, yhtyeen solisti Jyrki kertoo.

- Kat lensi viime keväänä diggailemaan keväistä Stokista ja samalla äänitettiin toi Rosary Blue -biisi huipputuottaja Anders Baggen studioilla merellisessä maalaismaisemassa. Meidän äänet sopi todella hyvin yhteen, samoin siihen saatiin juuri oikea viba, silkkaa magiikkaa!

Sinänsä hyvin, sillä täähän on Katin debyytti laulajana! kertoo The 69 Eyes-laulaja Jyrki Linnankivi.

Katso lisää oheisesta viedeosta:

Kilpailut

Uusimmat