Asiantuntija vastasi kysymyksiin - tiesitkö näitä faktoja hätäpuheluista?

11.02.2013 14:20 -

112-päivää vietetään vuosittain helmikuun 11. päivä ja sen jatkuvana teemana on arjen sankaruus. Enbuske & Linnanahde Crew soitti hätäkeskukseen asiantuntijalle ja selvitti monta faktaa hätäpuheluista.

112-päivä muistuttaa hätänumerosta 112 ja siitä, että tämä numero toimii kaikissa EU-maissa. Jokainen voi olla arjen sankari.

Suomessa soitettiin viime vuonna (2012) noin 3 miljoonaa hätäpuhelua. Kaikista hätäkeskuksen saamista ilmoituksista 40 prosenttia johti tehtävän välittämiseen muille viranomaisille.

Asiantuntija Pasi Vastamäki Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskuksesta kertoo, että suuri osa puheluista on yhä vahinkoja.

- Esimerkiksi taskusoittoja tulee, vaikka ihmisellä olisi kännykässä näppäinlukko päällä. On sellaisiakin soittoja, joissa kerrotaan vaikka kauppatorilla kävelevästä yksijalkaisesta lokista, Vastamäki sanoi Radio Novan Enbuske-Linnanahde Crew'n haastattelussa.

Toimiiko 911-numero? Yhdistyykö se Suomessa hätäkeskukseen?

- Mä tiedän, että joissakin puhelinmalleissa se saattaa yhdistyä,  mutta Suomessa hätänumero on 112, Vastamäki muistuttaa.

Onko poliisilla edelleen oma numeronsa?

- Poliisilla ei ole omaa numeroa. Poliisin tehtävät välitetään 112-numeron kautta, Pasi selventää.

Kuuntele koko haastattelu. Mitä Pasi kertoo hätäpuheluiden ohjautumisesta eri alueille?



(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat