Comeback voi olla kultakimpale yhtyeelle - listaykkösellä 150 miljoonan tulot!

15.01.2013 22:37 -

Take That on tienannut parhaiten niistä yhtyeistä, jotka ovat tehneet paluun viime vuosina Briteissä. Poikabändi on saanut haalittua kelpo summan rahaa.

The Sun -brittilehti selvitti, millaisia rahasummia paluun tehneet yhtyeet ovat saanet levymyynnistä, konserteista, sekä muista oheistuotteista.

Listakärkeen nousi ylivoimaisesti Take That, joka on saavuttanut yli 156 miljoonan euron tulot vain muutamassa vuodessa. Rahat yhtyeelle ovat tulleet muun muassa hurjista levymyynneistä, sekä laajoista konserttikiertueista. Robbie Williamsin palaaminen rivistöön on vain lisännyt yleisön mielenkiintoa Take Thatia kohtaan. Vuonna 2005 tehty paluu on siis ollut varsin onnistunut.



Listan kakkoseksi nousee Spice Girls, joka saalisti vuoden 2007 lyhyellä maailmankiertueellaan reilun 30 miljoonan euron tulot. Rahaa olisi ollut tarjolla enemmänkin, mikäli Victoria Beckham ja Geri Halliwell olisivat suostuneet tekemään enemmän esiintymisiä sekä nauhoittamaan uutta materiaalia.

Blur nousi listalla 3. sijalle (18 milj. €), The Stone Roses 4. sijalle (14,4 milj. €) ja Steps 5. sijalle (12 milj. €).



Paluun tehneet yhtyeet - tulokuninkaat (Britannia)
Miljoonaa puntaa/ Euroa:

1. Take That - £130m - (156,4 €)
2. Spice Girls - £25m - (30,1 €)
3. Blur - £15m - (18,0 €)
4. The Stone Roses - £12m - (14,4 €)
5. Steps - £10m - (12,0 €)
6. Madness - £5m - (6,0 €)
7. Simple Minds - £3m - (3,6 €)
8. Sex Pistols - £2.5m - (3,0 €)
9. Pulp - £1.5m - (1,8 €)
10. Happy Mondays - £750,000 - (0,9 €)

Kilpailut

Uusimmat