Tuure Kilpeläisen tulevalla konserttisalikiertueella tunnelma on kuin olohuoneessa

20.11.2012 20:40 -

Tuoreella Afrikan Tähti -albumillaan kultaa myyneen Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen konserttisalikiertue alkaa huhtikuussa.

Esiintymiset tulevat olemaan visuaalisesti musiikin kanssa lämminhenkisiä koko kansan olohuoneita, joissa kuullaan pääosin viimeisimmän pitkäsoiton kappaleita, mutta myös hittejä parilta aiemmalta levyltä. Konserteissa on luvassa musiikillista iloa, rytmillistä rikkautta ja kaihoa.

- Me olemme Karavaanin kanssa innoissamme tulevasta konserttisalikietueesta. Näissä konserteissa yhtye soi äärisävyissä, pienestä ja intiimistä mennään isoon voimakkaaseen remellykseen. Konserttisalit ovat olleet aina huippuhetkiä, yleisö istuu alussa hiljaa, mutta positiivisen energian aistii. Lopussa ihmiset heittäytyvät tuoleiltaan tanssimaan, joka on tietenkin sallittua, kertoo Tuure Kilpeläinen.

- Luvassa keväällä on vierailevana artistina Yona, joka on duettoparina 'Tahtoisin, tahtoisin' -kappaleessa, sekä muita yllätysvieraita. Ja lavalla tietenkin itämaan matot ja muuta vielä määrittelemätöntä rojua, joka musiikin kanssa tekee Karavaanin illasta kaikkien yhteisen olohuoneen.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani livenä Nova Stagella

Kilpailut

Uusimmat