Nightwishin uusi laulaja itsevarmana ensimmäisestä Suomen keikasta

09.11.2012 17:39 -

Tuomas Holopainen vieraili Perjantai perjantai -ohjelmassa kertomassa tunnelmiaan ennen Imaginaerum-elokuvan maailmanensi-iltaa, jolloin bändi esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa uuden laulajan kanssa.

Nightwish esiintyy 10.11. Hartwall Areenalla ennen elokuvan maailmanensi-iltaa. Bändin uusi solisti Floor Jansen tulee esiintymään ensimmäistä kertaa Suomessa.

- Me eilen puhuimme tästä lentokentällä ja hän tuntui olevan kovin tyylikkäästi itsevarma ensimmäisestä Suomen keikasta. Me ollaan kuitenkin 13 keikkaa heitetty hänen kanssaan ja tietynlainen rutiini on löytymässä, Tuomas kertoo.

- Viime keikat on mennyt niin hyvin, ettei tässä ole mitään huolta.

Minna ja Ile halusivat tietää, miten bändi päätyi ottamaan Floorin uudeksi laulajaksi - vaaditaanko siihen jonkilaisia psykologisia testejä?

- Tuolla Amerikanmailla oli pikkasen kiire, siinä ei ehtinyt kyllä minkäänlaisia psykologisia testejä tehdä. Me ollaan tunnettu Floor jo yli kymmenen vuoden ajan ja tehtiin ensimmäinen kimpparundi hänen kanssaan kymmenen vuotta sitten. Sillä tavalla meillä on yhteistä historiaa, ja tiesimme tulevamme toimeen.

Bändi ei koe tarvetta hätiköidä uuden laujan kanssa.

- Sapluuna on sellainen, että ensi kesän loppuun asti tehdään keikat Floorin kanssa. Tarkoitus on tehdä vielä jokunen festari 2013 kesällä ja Floor on siihen asti mukana - se mitä tapahtuu sen jälkeen ei tiedä kukaan. Meillä ei ole kiirettä tai tarvetta tehdä mitään päätöksiä tällä hetkellä, eikä myöskään hänellä.

Kilpailut

Uusimmat