CD-levy täytti 30 vuotta: Tämä oli kaikkien aikojen ensimmäinen kaupallinen julkaisu!

02.10.2012 12:15 -

Monille rakas CD täytti 30 vuotta 1.10.2012. Levyä alettiin kehittelemään 1970-luvun lopulla. Markkinoille CD:t tulivat lopulta syksyllä 1982 Euroopassa ja Japanissa, sekä puoli vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa.

Merkittävin tavoite CD:tä kehitettäessä oli äänenlaadun säilyminen, sillä vinyylilevyt kuluvat ja ääninauhat venyvät. CD kehitettiin alun perin pelkästään äänentoistoon eikä tiedon yleiseen tallennukseen, mihin sitä myöhemmin on myös käytetty.

CD-levyjen historiaan liittyy paljon erilaisia tarinoita ja väittämiä, mutta se tiedetään, että ensimmäinen "uuden ajan" levy painettiin Langenhagenissa Saksassa 1981.

CD-levyjen ensimmäinen julkinen demonstraatio tehtiin Britanniassa BBC:n ohjelmassa Tomorrow's World, missä soitettiin pätkiä The Bee Geesin albumilta Living Eyes.

Uuden ajan CD-tehtaassa ensimmäinen painettu ja valmistettu CD-levy oli ABBA:n Visitors (1981), joka julkaistiin ensin LP-versiona.

Ensimmäinen CD-formaatilla julkaistu albumi oli puolestaan Billy Joelin 52nd Street, joka julkaistiin 1. lokakuusta 1982. Päivämäärää pidetään yleisesti CD-levyn syntymäpäivänä.

Nykyään, digitaalisen myynnin lisääntyessä, CD-levyjen suosio on vähentynyt. Kaupallisesti CD-levyjen huippuvuodet olivat 2000-luvun alkupuolella, jonka jälkeen myynti on kääntynyt laskuun.

Eri arvioiden mukaan CD-levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 250 miljardia kappaletta. Todellista määrää on erittäin vaikea määritellä.

(Radio Nova, Wikipedia)

Kilpailut

Uusimmat