Andy McCoyn Grease Helmet - ensin valloitetaan Tavastia ja sitten koko maailma

26.09.2012 19:03 -

Andy McCoyn uusi yhtye Grease Helmet konsertoi Tavastialla marraskuussa. Bändin uusi albumi on julkaistu syyskuun alussa myös Japanissa.

Viime viikolla debyyttialbuminsa julkaissut Grease Helmet esittäytyy Tavastialla perjantaina 9. marraskuuta. 

Kokoonpanossa vaikuttaa tuttuja naamoja Tavastian lavalta; Amorphiksesta tutut basisti Niclas Etelävuori ja rumpali Jan Rechberger, Amoralista tunnettu kitaristi Ben Varon ja solisti Jere Garcia elektrobändi Accusta. Soolokitaraa taituroi itse Andy McCoy, joka on tärisyttänyt Tavastian lavaa ensi kerran jo yli kolmekymmentä vuotta sitten Briardin ja Hanoi Rocksin riveissä. Luvassa on siis ainutlaatuinen keikka miehen kotiklubilla.

Suomessa viime viikolla julkaistu Grease Helmet -albumi on julkaistu syyskuun alussa myös Japanissa paikallisille omistettujen bonusbiisien kera.

Jere Garcia ja Andy McCoy kuvailevat kappaleita seuraavasti:

- Biisit tehtiin treeneissä yhdessä erilaisten riffien ja aihioiden pohjalta. Ne kertovatkin monta tarinaa. Mukana on muun muassa viesti Andyltä kaikille epäileville kuulijoille. Biisimme kertovat myös klassisia rocktarinoita ja tuovat mukanaan Losin tuulia, rockin juhlaa, kauniita naisia, nopeita autoja sekä ennen kaikkea sitä itseään.

Grease Helmet sai alkunsa Helsingissä basisti Niclas Etelävuoren ja vokalisti Jere Garcian toimesta vuonna 2009 ja bändi on kypsynyt muotoonsa hiljalleen. Kaksikon ensimmäinen tuotos oli albumin ensimmäiseksi singleksikin valikoitunut Keep Your Helmet Greasy, jonka kuultuaan Jan Rechberger halusi soittaa siihen rummut ja jäi yhtyeeseen. Joitakin viikkoja myöhemmin jäsenet pyysivät Andy McCoyta soittamaan kappaleeseen soolon, sillä lopputuloksella, että kitarasankari jäi yhtyeen vakijäseneksi. Vielä ennen levytystä komppikitaristiksi löytyi Ben Varon. Nyt yhtyeen tavoitteena on valloittaa ensin Tavastia ja sitten koko maailma.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat