Green Day julkaisi lisää maistiaisia tulevalta ¡Uno! -albumilta - kuuntele
Green Day hemmottelee fanejaan oikein toden teolla, sillä bändi julkaisee jo kolmannen singlen tulevalta ¡Uno!-albumilta.
Yhdysvaltalainen rockyhtye Green Day työstää parhaillaan kolmea uutta studioalbumia, jotka kantavat nimeä ¡Uno!, ¡Dos! ja ¡Tré! Tulevalta albumilta on aiemmin julkaistu singlet Oh Love ja Kill The Dj.Trilogian kaikki albumit ilmestyvät puolen vuoden sisällä: 24. syyskuuta 2012, 12. marraskuuta 2012 ja 14. tammikuuta 2013. Albumit ovat jatkoa yhtyeen Grammy-palkitulle 21st Century Breakdown –levylle.
- Tämä on parasta musiikkia mitä olemme ikinä tehneet ja kappaleita vaan syntyy. Sen sijaan, että tekisimme yhden albumin, olemme tekemässä kolmen levyn trilogian. Kaikissa kappaleissa on sitä vauhtia ja energiaa, jotka kuvaavat Green Dayta kaikilla tunteiden saroilla, yhtye viestittää.(Radio Nova)
Kilpailut
Uusimmat
Netflix käytti ensimmäistä kertaa tekoälyä visuaalisten efektien luomiseen alkuperäissarjassaan
Bella Hadid näyttää, kuinka romanttinen pitsi ja rouhea western-tyyli yhdistetään onnistuneesti
Poliisi saa kesäisin selvästi enemmän hälytyksiä - suuren osan taustalla alkoholi
Kuin raikas tuulahdus - Anne Hathawayn asu on täydellinen loppukesään
Hillitty, näyttävä ja hohtava - kesäkynsien ykköstrendi on tässä
Näytä lisää