Samuli Putro lähtee uuden levynsä myötä kattavalla kiertueelle

22.08.2012 20:20 -

Vastikään Juha Vainio -tunnustuspalkinnolla huomioitu lauluntekijä Samuli Putro julkaisee 24.8. kolmannen albuminsa Tavalliset hautajaiset ja lähtee sen myötä kattavalle kiertueelle.

Kiertueelle Putro lähtee uuden yhtyeen voimin, jossa vaikuttavat kitaristi Mikko Kosonen, kosketinsoittaja Tuukka Tuunanen, rumpali Mikko Kaakkurinniemi ja basisti Mikko Määttä.

Katso: Samuli Putro – Tavalliset Hautajaiset Teaser 3

Tavalliset hautajaiset -albumin kappaleet ovat syntyneet Putron entisessä kotikaupungissa Raahessa, missä koetaan myös levynjulkistamiskonsertti. Kitararockista ja 90-luvun popmusiikista vaikutteita ottaneet laulut kertovat tarinoita kahtia jakautuneesta kansasta, ajan rajat ylittävästä rakkaudesta ja ihmisistä muualla Suomessa. Levyn ensimmäinen single on kesän puhuttelevimmaksi radiohitiksi kasvanut Olet puolisoni nyt.

Samuli Putron ensimmäinen soololevy Elämä on juhla ilmestyi helmikuussa 2009. Seuraavana vuonna Putro palkittiin Vuoden miessolistina Emma-gaalassa. Toinen levy Älä sammu aurinko julkaistiin maaliskuussa 2011. Tavalliset hautajaiset -albumin äänitykset alkoivat tammikuussa 2012.

(Radio Nova, Tiketti)

Kilpailut

Uusimmat