Björk ja Madonna konsertoivat sunnuntaina Helsingissä

10.08.2012 09:15 -

Popikonien Madonnan ja Björkin yhtä aikaa pidettäviin Helsingin-konsertteihin näyttää kumpaankin riittävän yleisöä. Nopeimmille on myynnissä vielä lippuja, uutisoi STT.

Madonna esiintyy sunnuntai-iltana Olympiastadionilla, kun taas Björkin säveliin voi perehtyä Suvilahdessa Flow Festivaaleilla. Madonnan esitykseen oli myyty viikolla 43000 pääsylippua. Tarjolla oli vielä noin tuhat lippua.



- Lippuja ei välttämättä jää myytäväksi enää paikan päälle konserttipäivälle, arvioi Live Nation Finlandin tiedottaja Maritta Kettunen perjantaina. Hänen mukaansa kahden tähden samanaikaiset konsertit eivät ole vähentäneet niiden yleisömääriä.

Osalla katsojista valinta on kuitenkin voinut mennä arpomiseksi.
Flow Festivaalien sunnuntain lippuja oli viikolla myymättä muutama sata kappaletta. Björkiä kuulemaan mahtuu noin 18000 katsojaa.

- Björkillä ja Madonnalla on ainakin pääasiassa eri kohderyhmä, linjasi Flow'n toimitusjohtaja Suvi Kallio.

(Radio Nova, STT)

Kilpailut

Uusimmat