Euroviisuvoittaja Loreen konsertoi Suomessa elokuussa
Ruotsin ylpeys, tuore Euroviisuvoittaja Loreen saapuu konsertoimaan Suomeen 19.8 Turkuun, Linnan Juhlat -konserttitapahtumaan.
Loreenin siivitti Euroviisuvoittoon kappale Euphoria, joka on valloittanut radioiden soittolistat ja tanssilattiat ympäri Euroopan. Euphoria on laulajan kolmas hittisingle, joka on noussut listaykköseksi Suomen lisäksi lukuisissa maissa.
Loreen kasvoi marokkolais-berberiperheessä Tukholman ulkopuolella, maaseudulla ja nousi kaiken kansan tuntemaksi artistiksi Ruotsin Idol -ohjelman kautta vuonna 2004.
- Haluan tehdä musiikkia, joka koskettaa sielua. Tunnen, että sillä tavalla musiikkini vaikuttaa ihmisiin eniten, Loren kuvailee musiikkiaan.
Turun linnan puistossa 19.8 järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät myös Melissa Horn, PMMP, Saara Aalto ja Diandra. Tapahtuman liput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Lippupisteessä.
LUE LISÄÄ TAPAHTUMASTA TÄÄLLÄ
(Radio Nova)