Lady Gaga koki nöyryyttävän tappion musiikkigaalassa

01.08.2012 13:45 -

Lady Gaga jäi nuolemaan näppejään yhdessä vuoden merkittävimmässä musiikkitapahtumassa, 2012 MTV Video Music Award -gaalassa.

Laulajan tuoreimmat videot Marry The Night ja You And I, eivät päätyneet ollenkaan ehdokkaiden joukkoon yhdessäkään sarjassa.

Gagan fanit ovat osoittaneet laajalti pettymystään sosiaalisessa mediassa ja kertoneet boikotoivansa tapahtumaa kaikin tavoin. Lady Gaga ei itse ole vielä kommentoinut asiaa millään tavoin.

Lady Gagalle MTV Video Music Award on ollut yleensä yhtä juhlaa. Hän on napannut urallaan himoittuja pystejä peräti 13 kappaletta. Tänä vuonna häntä tuskin nähdään koko gaalassa.



Lady Gagan sijaan Rihanna ja rap-artisti Drake ovat vahvoilla Music Televisionin järjestämässä gaalassa. Molemmat saalistivat viisi ehdokkuutta eri sarjoissa.

MTV Video Music Awards 2012 järjestetään 6. syyskuuta Los Angelesissa.

(Radio Nova, Digital Spy)

Kilpailut

Uusimmat