Suomalaisyhtyeen huikea menestys - tuplasti kultaa!

12.07.2012 16:48 -

Elokuu-yhtye on saavuttanut tavoitellun kultarajan peräti kahdella eri julkaisulla.

Elokuu-yhtyeellä on syytä juhlaan. Soutaa huopaa - ja Saatilla-hiteillään suureen suosioon noussut  Elokuu on saavuttanut tavoitellun kultarajan peräti kahdella eri julkaisulla. Yhtyeen huhtikuussa julkaistu esikoisalbumi Hääväki saapuu on myynyt kultaa ja kaikkien tuntema singlekappale Soutaa huopaa on myös ylittänyt jalometallirajan. 

- Aivan mahtava juttu! Uskomatonta että saamme tällaista suosiota jo ensimmäisellä levyllä! Kiitos kaikille levyn ostaneille ja myös kaikille keikalla käyneille. Tällainen tunnustus motivoi tekemään vain lisää musiikkia, kun kiinnostusta tuntuu löytyvän. Kiitos!, iloitsee yhtyeen keulahahmo Antti ”Nopsajalka” Hakala.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat