Anna Eriksson: Vain Paula Koivuniemi pystyy esittämään tämän kappaleen!
Radio Novassa vieraillu Paula Koivuniemi iloitsee uudesta Matka -nimisesta albumistaan. Levyn kaikki sanat ovat eri naisten kynistä lähtöisin.
- Ensiksi mä tietenkin halusin vähän reipasta musaa, koska mulla on paljon opiskelija- ja klubikeikkoja. Mä teen myös festareita. Sinne vähän uutta ilmettä, vaikka mun vanhoja hittejä freesataan, Paula kertoi uudesta levystään.
- Mä kuitenkin itse halusin jotain tuoretta ja sitten kauniita, elämänmakuisia balladeja.
Yksi Matka -albumin koskettavista kappaleista Kaiken antanut syntyi säveltäjä Mika Toivosen ja Anna Erikssonin yhteistyönä.
- Tässä biisissä on hieno melodia. Sitten mietittiin, kuka voisi tehdä tähän hienon tekstin. Mika Toivonen sanoi, että hän haluaisi Anna Erikssonin, mutta hän ei tunne Annaa.
- Nyt soitat Annalle! Varmasti hän tekee mulle teksit, koska meillä on yhteys hänen kanssaan keikoilta, Paula kertoi yhteistyön aloittamisesta. Ja niin kävi. Anna Eriksson kirjoitti kappaleen tekstit välittömästi kuultuaan melodian. Paula sai tekstin seuraavana päivänä.
- Vain Paula Koivuniemi pystyy esittämään tämän kappaleen, Anna Eriksson kertoi biisin kuultuaan.
Kuuntele koko haastattelu tästä:
(Radio Nova)