Suomeen saapuvan hurrikaanin rippeet ovat vahvistuneet

06.10.2011 06:30 -

Hurrikaani Ophelian rippeiden tuomat tuulet alkavat puhaltaa tänään Suomessa.

Tuulenpuuskat tuivertavat maalla paikoin jopa 30 metriä sekunnissa ja tuulivahingot ovat hyvin todennäköisiä.

Voimakkaimpien tuulien ennustetaan iskevän Suomeen ensi yönä.

Ophelia ehti jo laantua matkatessaan Atlantin yli kohti Suomea, mutta nyt se on taas kerännyt voimiaan takaisin.

- Tän Ophelian jäänteet on nyt yhdistynyt Atlantilla olevaan toiseen matalapaineeseen ja nyt tämän torstaipäivän aikana nuo sateet leviävät lähes koko Suomeen ja tuulet myös voimistuvat eli tuulet on kovimmillaan luultavasti vasta tossa perjantain vastaisena yönä, kertoo MTV3:n meteorologi Mette Mannonen.

Mannosen mukaan laantuneiden hurrikaanien mukana kulkevat matalapaineet ovat Suomessa melko tavallisia.

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat