Hirvenmetsästys alkaa Suomessa - mukana jopa 100 000 metsästäjää

24.09.2011 12:45 -

Hirven- ja peuranmetsästys alkaa suurimmassa osassa Suomea tänään. Hirvet ovat aktiivisimmillaan loppuvuodesta, joka voi aiheuttaa vaaratilanteita myös liikenteessä.

Suomen riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman muistuttaa, että hirvionnettomuuden riskiä lisää tähän aikaan vuodesta metsästyksen lisäksi myös muun muassa hirvien kiima-aika.

- Sitten alkaa tää metsästys, joka myöskin tietysti laittaa hirviin liikettä. Ja sen perään heri lokakuulla jo alkaa selkeästi siirtyminen kesälaitumilta talvilaitumuille, eli tää syys-loka-maraskuu vielä on on tällaista hirvien aktiivisen liikehdinnän aikaa, eli silloin samaan aikaan kun illat hämärtyvät ja sateiset ja pilviset kelit hyvin yleisiä, niin kyllä liikenteessä kannattaa hereillä olla, koska hirvi on aktiivisimmillaan nyt tähän aikaan vuodesta.

Tänään alkavaan hirvenmetsästykseen osallistuu yli satatuhatta miestä ja naista.

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat