Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti uskonnollisuuteen

24.08.2011 20:00 -

Suomalaiset suhtautuvat varsin kriittisesti voimakkaaseen uskonnollisuuteen.

Tuoreen kansainväisen tutkimuksen mukaan neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että voimakkaita uskonnollisia käsityksiä edustavat ihmiset ovat suvaitsemattomia.

Kolme viidestä ajattelee, että uskonnot aiheuttavat enemmän erimielisyyksiä kuin rauhaa.

Toisaalta suomalaiset eivät ole kovin ennakkoluuloisia eri uskontokuntia kohtaan. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola kertoo, että yksi uskonto kuitenkin nousee selkeästi esiin kielteisessä mielessä.

Ketolan mukaan tutkimus vahvistaa perinteistä ajatusta, jonka mukaan suomalaisisten enemmistön käsitys uskonnosta on laimeaa.

(Radio Nova, MTV3)

Kilpailut

Uusimmat