Yhdysvalloissa leviää urbaani ilmiö - hedelmät poimitaan naapurin puista

17.08.2011 20:00 -

Hedelmien poimimisessa ei ole lainkaan kyse "omenavarkaudesta", eli naapurin pihaan ei mennä ilman lupaa, jos talossa asuu joku.

Yhdysvalloissa on niin hurja määrä tyhjillään olevia pankkien omistuksessa olevia taloja, niin jotkut ovat päättäneet, että on parempi käydä poimimassa kypsät hedelmät ja vihannekset, kuin jättää ne sinne mätänemään. Suuri osa poimijoista tekee sitä hyväntekeväisyysmielessä: he lahjoittavat tuoreen ruoan ruokapankeille, jotka ruokkivat köyhiä.

Kaliforniassa on yksi oikein kuuluisa nainen, Anna Chan eli sitruunanainen, joka aloitti hedelmien keruun. Hän on yksinään lahjoittanut paikalliselle ruokapankille noin puolen miljoonan euron arvosta tuoreita hedelmia ja vihanneksia. Ruokapankeille nämä ruokalahjoitukset ovat arvokas asia, silla ne eivät yleensä saa hedelmiä muuta kuin purkkisäilykkeinä.

Anna Chan pitaa blogia, ja hänen esimerkkinsä on levittänyt aatetta eri puolille maata. Hän poimii vain sellaisista pihoista, joiden omistajat ovat antaneet hänelle luvan. Hän pystyy löytämään tonnettain hedelmiä asuttujenkin talojen pihoista. Omistajat eivät vaan itse syystä tai toisesta kerää satoaan.

Myös valtion tai kaupungin omistamilla mailla kasvaa hedelmäpuita, joiden satoa ei kukaan kerännyt, mutta nyt netistä voi löytää karttoja, joihin on merkitty ei kenenkään -hedelmäpuiden sijainti. Lupaa kyseiseen toimintaan ei saa mistään, eli kerääjä ottaa riskin. Ihmiset yleensä tuntevat kuitenkin oman naapurilähiönsä tilanteen, ja kenenkään ei tiedetä joutuneen vaikeuksiin hylätyn talon sadon keräämisestä.

Yhdysvalloissa on pakkolunastettu useita miljoonia asuntoja kolmen viime vuoden aikana, ja esimerkiksi Floridassa niitä on todella paljon. Floridan ilmasto on erinomainen hedelmäpuiden kasvatukseen, eli suuri määrä hylättyjen pihojen hedelmäpuita odottaa poimijoita. Yhä useampi amerikkalainen uskaltaa nyt ottaa talteen sen sadon.

Jos tätä ajatusta yrittäisi soveltaa Suomeen, niin kuinkahan monen hylätyn mummon mökin pihassa maaseudulla on parhaillaan marjapuskat ja omenapuut täynnä satoa, jota kukaan ei poimi?

(Marja Laakso - Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat