Työtä vaille? Tällä alalla on huutava pula pätevistä työntekijöistä

29.07.2011 14:00 -

Tulkkauksen tarve on jopa viisinkertaistunut Suomessa 15 vuoden aikana, kertoo Turun Sanomat.

Esimerkiksi Turun seudun tulkkikeskuksessa tulkkaustuntien määrä on kasvanut lähes 400 prosenttia 90-luvun puolivälistä.  Yleisimmät kielet ovat kurdi, arabia, somali ja venäjä.

Pätevistä tulkeista on monissa kielissä huutava pula. Jopa viranomaisten kanssa asioidessa joudutaan käyttämään tulkkeja, joiden kielitaito on puutteellinen.

Turun Sanomien mukaan puhuttujen kielten tulkeilla ei ole tällä hetkellä pätevyysvaatimuksia.

Oikeuslaitoksessa tulkkaaville aiotaan perustaa viimeistään 2013 oma oikeustulkin erikoisammattitutkinto.

(Radio Nova, MTV3)

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat