Punkit - Vähemmän vanhan kansan uskomuksia ja enemmän tervettä järkeä

19.07.2011 17:00 -

Punkit ovat liikkeellä huhtikuusta lokakuuhun. Suurin riski joutua punkin puremaksi on kesä–elokuun välisenä aikana.

Punkki kiinnittyy ihmiseen tai kotieläimeen pitkäksi ajaksi. Punkki jää tuskin huomaamatta, sillä se imee verta useita tunteja.

Pusikoissa ja heinikoissa viihtyvät punkit levittävät kahta tautia. Yleisempi Suomessa esiintyvä punkkien levittämä tauti on borrelioosi, jonka aiheuttajabakteeria kantaa alle puolet punkkikannasta. Tärkeintä borrelioosin hoidossa on tartunnan aikainen havaitseminen ja hoito. Toinen punkkien levittämä tauti on puutiaisaivokuume, jota vastaan on tarjolla rokote.

- Punkkirokote alkaa vaikuttaa noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä pistoksesta. Pureman tunnistaminen ja oikea-aikainen hoitaminen on joka tapauksessa ensiarvoisen tärkeää, sillä rokote ei suojaa toiselta punkkien levittämältä taudilta eli borrelioosilta, kertoo Terveystalo Jyväskylässä vastaanottoa pitävä ihotautilääkäri Maria Huttunen.

Näin tunnistat punkinpureman

Borrelioosin tunnistaa siitä, että punkin irrottamisen jälkeinen punoitus ja paukama eivät vaalene muutamassa päivässä, vaan ne laajenevat ja leviävät. Tällöin on haettava lääkäriltä antibiootit.

Vähemmän vanhan kansan uskomuksia ja enemmän tervettä järkeä

Borrelioosi leviää punkin syljen kautta pikku hiljaa punkin imiessä verta. Jos punkin huomaa ja poistaa nopeasti, borrelioosin tartuntavaara ei juuri ole. Irrottaminen tulee tehdä apteekista saatavilla punkkipihdeillä.

Monet yrittävät irrottaa punkkia voilla tai hyönteiskarkotteella. Nämä eivät kuitenkaan ole hyviä tapoja. Kaikista paras keino on poistaa punkki punkkipihdeillä ilman mitään muuta käsittelyä.

Suurin osa vanhan kansan uskomuksista punkeista on siis huuhaata, kuten punkkien liika pelkääminenkin. Terveellä maalaisjärjellä punkin huomaa ja pureman hoitaa helposti. Jos asia kuitenkin huolettaa, kannattaa ottaa yhteys lähimpään lääkäriin.

(Radio Nova, Terveystalo)

Kilpailut

Uusimmat