Älypuhelin voi aiheuttaa laskuun todella ikävän yllätyksen

07.07.2011 20:00 -

Selvitä puhelimesi ominaisuudet välttääksesi yllättävän suuret laskut, muistuttaa Kuluttajavirasto.

Datapalveluiden aiheuttamat yllätyskulut huolestuttaa Kuluttajavirastoa. Älypuhelimet ovat aiheuttaneet ennakoimattomia kuluja kuluttajille, jotka eivät ole olleet riittävän tietoisia puhelimensa ominaisuuksista. Asia on selvinnyt useille kuluttajille selville vasta siinä vaiheessa, kun puhelinlaskussa on veloitettu datapalveluiden käytöstä.

Jos kuluttaja ei tiedä, että puhelimella voi käyttää datapalveluita, hän voi tehdä sen vahingossa huomaamattaan, vaikka painamalla jotain pikakuvaketta. Puhelimen ja sen ohjelmistojen oletusasetuksissa voi olla, että puhelin hakee esimerkiksi automaattisesti verkosta päivityksiä. 

Jos kuluttajalla ei ole kuukausihinnoiteltua datasopimusta, datapalvelut veloitetaan yleensä siirretyn määrän tai käytetyn ajan perusteella. Tällaisissa tapauksissa liittymästä aiheutuneet kulut voivat nousta kuluttajan odotuksiin ja operaattorin tarjoamaan kuukausipakettiin nähden huomattavan korkeiksi. Koska kuluttaja ei pysty laskun perusteella jäljittämään, mitä datapalveluja hän on käyttänyt, hän ei välttämättä osaa varoa niiden käyttämistä jatkossakaan. 

Tarkista puhelimen ominaisuudet ja asetukset

Jos olet epävarma siitä, mitä ominaisuuksia puhelimellasi on, varmista asia käyttöohjeesta, puhelimen asetuksista ja tarvittaessa puhelimen myyneestä liikkeestä. Myyjän velvollisuus on kertoa puhelimen ominaisuuksista sekä mahdollisista puhelimen käyttöön liittyvistä riskeistä. Samat asiat on hyvä käydä myyntilanteessa lävitse aina, kun ostat uutta puhelinta. Jos et ole aikaisemmin käyttänyt datapalveluita, mutta haluat ottaa ne käyttöön, selvitä operaattoriltasi, mitä datan käyttö maksaa. Tee tarvittaessa liittymään oma sopimus datan käytöstä. Käy lapsesi kanssa läpi hänen puhelimensa ominaisuudet ja sovi pelisäännöt datan käyttöön. Ota asia esille tarvittaessa myös lähipiirisi vanhusten kanssa.

(Radio Nova, Kuluttajavirasto)

Kilpailut

Uusimmat