Sinilevää on jo sisävesillä
Sinilevää on havaittu jo sisävesillä.
Havaintoja sinilevästä on koko maassa Ranuan korkeudelle saakka. Sinilevää on nyt runsaammin kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta.
Eniten levää on havaittu Littoistenjärvellä Varsinais-Suomessa. Suomen merialueilla sinilevää on havaittu vasta vähäisiä määriä.
(Radio Nova, MTV3)
Kilpailut
Uusimmat
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Näytä lisää