Tässäkö oikea malli täydelliselle vaimolle?

10.06.2011 12:00 -

Yhdysvalloissa joukko naisia on ryhtynyt bloggaamaan siitä, kuinka olla täydellinen vaimo.

Blogeissa naisia mm. neuvotaan 50-luvun tyyliin kohentamaan meikkiään ennen miehen kotiintuloa ja hänen saavuttuaan, riisumaan tämän kengät.

Vaimoille ja perheenäideille suunnatuilla blogeilla on tänä päivänä USA:ssa sosiaalinen tilaus. Monet naiset ovat hukassa ylimitoitettujen odotusten edessä: Pitäisi olla yhtäaikaa uranainen, huolehtiva perheenäiti, vaimo ja seksikäs kuin Angelina Jolie, eli supernainen.

Tosiasiassa amerikkalaisen perheenäidin aika kuluu tavallisesti taloudenpitoon, lasten kuskaamiseen kouluun, koulusta kotiin, harrastuksiin ja lääkärille. Kunnallista päivähoitoa ei ole, eikä lapsia uskalleta lähettää omin nokkineen kaupungille. Vaimoille suunnatut blogit antavat naisille luvan olla kotirouva.

Yksi bloggaajista on Taryn Cox. Taryn on kuvankaunis 28-vuotias tummaverikkö. Hän työskentelee assistenttina varakkaalle perheelle Los Angelesissa. Työkuvaan kuuluvat mm. ostosten teko, lapsista huolehtiminen, juoksevien asioiden hoito ja ruuanlaitto. Taryn sanoo sen olevan oivaa harjoittelua tulevaa vaimon uraa varten.

Sinkkunainen haluaisi löytää itselleen miehen, saada lapsia ja ryhtyä kotirouvaksi. Unelmamiehen pitäisi olla komea, älykäs, hauska ja hyvätuloinen. Tarynin omat vanhemmat erosivat tämän ollessa pikkutyttö. Häntä kiinnostaa se, miksi jotkut avioliitot toimivat ja toiset eivät. Tavallaan Taryn siis etsii mallia perheelle, jossa itse ei kasvanut. Hän aloitti bloggaamaan reilu kaksi vuotta sitten. Nykyään sivuja lukee kuukausittain joa kymmeniätuhansia naisia. Blogissa annetaan ohjeita kotirouville siitä, kuinka olla täydellinen vaimo.

Tarynin mukaan vaimona olo on taitolaji. On ensinnäkin kyettävä valitsemaan mies, joka on rehellinen, luotettava ja kommunikoiva. Vaimon on tärkeää osata kokata, pitää koti siistinä ja olla kaikin puolin organisoitu. Jokaiselle tavaralle on löydettävä oma paikkansa. On pidettävä itsensä näyttävänä. Taryn kuntoilee ja ajaa säärikarvansa päivittäin. Etiketti on tärkeää.

Saatuaan joltakin palveluksen, Taryn kirjoittaa tälle kiitoskortin. On oltava ymmärtäväinen. Kun mies soittaa kotiin ja sanoo jäävänsä ylitöihin, vaimo pistää illallisen sivuun odottamaan ja iloitsee siitä, että siippa painaa duunia, eikä tapaile muita naisia.

Täydellinen vaimo ostaa ekologisesti kestäviä tuotteita ja lahjoittaa osan ajastaan hyväntekeväisyyteen. Puolisoilla tulisi olla joka viikko yhteinen treffi-ilta. Toivon mukaan se päättyy makuuhuoneeseen. Taryn sanoo, että valtaosa blogin palautteesta on positiivista. Feministit tosin eivät Tarynin vinkeistä tykkää.

LUE TARYN BLOGI TÄÄLLÄ

(Radio Nova)

Kilpailut

Uusimmat