Ehec-epidemian alkuperä on edelleen mysteeri

07.06.2011 12:45 -

Yli kahdenkymmenen ihmisen kuoleman ja tuhansien sairastumisen aiheuttanut ehec-bakteerin lähde on edelleen hämärän peitossa.

Viimeksi epäiltiin saksalaisia pavunituja, mutta ne paljastuivat eilisissä tutkimuksissa puhtaiksi. Suomalaisasiantuntijan mukaan tapaus ei ole kuitenkaan vielä selvä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Anja Siitonen muistuttaa, että vaikka idut olisivat puhtaita, bakteeri on voinut piileskellä pavuissa, joista idut on kasvatettu. Papujen alkuperä olisi ehdottomasti selvitettävä.

Suomessa ei ole ollut iduista lähtöisin olevia ehec-epidemioita, mutta meillä on ollut noin 15 salmonellaepidemiaa, jotka ovat alkaneet idätetyistä siemenistä.

-Bakteerin alkuperää on hyvin usein vaikea selvittää, sillä nämä infektiot ovat yksittäisiä tapauksia. Eli miten henkilö muistaa mitä hän söi kolme päivää sitten tai viikko sitten. Kun bakteerin aiheuttajaa ruvetaan jäljittämään, niin kyseinen erä on ehtinyt jo hävitä, Anja Siitonen kertoo.

Ehec-epidemia on romahduttanut viime viikkoina vihannesten myynnin Euroopassa ja ajanut vihannesviljelijöitä pulaan.

EU:n maatalousministerit kokoontuvat tänään Luxemburgiin keskustelemaan siitä, miten ehec-bakteerikohun aiheuttamat tappiot korvataan viljelijöille.

Espanja aikoo vaatia Saksaa maksamaan korvauksia Espanjan vihannestuottajille perättömien syytösten aiheuttamista vahingoista.

(Radio Nova - MTV3)

Kilpailut

Uusimmat