Anssi Kela ihmettelee kohulehden toimintaa

24.05.2011 14:55 -

Anssi Kela ihmettelee blogissaan Hymy-lehden tapaa vääristellä laulajan kirjoituksia. Kela sai lehden kiinni virheellisen otsikoinnin lisäksi kommentti -osion sensuroinnista.

Anssi Kela kirjoittaa blogissaan kohulehden uutisoineen virheellisesti Kelan lopettavan suositun bloginsa. Näin ei kuitenkaan itse tekstissä lukenut. Kela kertoo blogissaan näin:

"Niinpä en nytkään älähdä siksi, että Hymy on jälleen peukaloinut faktoja mieleisekseen. Viimeisin minuun liittyvä uutinen on otsikoitu: Anssi Kela harkitsee jättävänsä pestinsä – sinä päätät! Uutisessa viitataan viimeviikkoiseenlukijakyselyyni, ja väitetään minun mahdollisesti lopettavan tämän blogin, vaikka jo kyselypostaukseni ensimmäisessä kappaleessa totean, ettei minulla ole aikomustaan lopettaa. (Olisiko sen voinut sanoa vielä jotenkin suoremmin?)"

Tämän jälkeen Kela on kiinnittänyt huomiota kommenttikenttään, jonne oli alkanut ilmestyä ihmettelyjä siitä, että eihän Kela blogissaan todella kirjoittanut aikovansa lopettaa. Hetkeä myöhemmin nämä kommentit oli poistettu, ja jäljelle jäi vain Kelan omien sanojen mukaan "VAIHDA KOKONAAN ALAA niin päästään susta kela -neuvoja".

Kelan viimeisimmän lisäyksen mukaan lehti oli lopulta taipunut ja korjannut uutisen nettiversion alkuperäistä blogitekstiä vastaavaksi. 

Kilpailut

Uusimmat