American Music Awards -gaalassa muistettiin terrori-iskujen uhreja – katso video

23.11.2015 15:52 -

American Music Awards -gaalassa muistettiin Pariisin terrori-iskujen uhreja koskettavalla tavalla. Jared Leto nosti esille myös muita maita, joita terrorismi tai sota ovat koskettaneet. 

Gaalassa tunteiltiin, kun Thirty Seconds To Mars -yhtyeen Jared Leto piti koskettavan puheen Pariisin terrori-iskuihin liittyen. Leto muisteli aikaa, jolloin hänen bändinsä oli soittanut Bataclanissa Pariisissa.

– Tänään kunnioitamme niitä, jotka kärsivät käsittämättömän väkivallan uhreina Pariisissa ja ympäri maailmaa. Ranskalla on väliä, Venäjällä on väliä, Malilla on väliä ja Syyrialla on väliä. Koko maailmalla on väliä. Rauha on mahdollista, Leto sanoi.

Leton puheen jälkeen Celine Dion lauloi Edith Piafin Hymne a L’Amour -kappaleen pariisilaisten maamerkkien näkyessä taustalla. Yleisö seurasi esitystä seisten.

Vaikka Taylor Swift ei itse ollut edes paikalla, keräsi tähti eniten palkintoja American Music Awards gaalassa. Taylor Swift sai kaikkiaan kolme pystiä, joihin lukeutui Vuoden albumi ja Vuoden kappale -palkinnot. One Direction palkittiin gaalassa Vuoden yhtyeenä ja Vuoden artistina.

Katso kaikki palkitut täältä!

Kilpailut

Uusimmat