RockSlam 2016: Jarkko Nieminen juhlii uraansa Tavastialla suosikkibändiensä seurassa

20.11.2015 12:11 -

Tennistähti Jarkko Nieminen juhlistaa hienoa uraansa Tavastialla tiistaina 5. tammikuuta 2016 yhdessä suosikkibändiensä kanssa.

Niemisen uran päättävään RockSlam 2016 -festivaaliin saapuvat tennistähden henkilökohtaisesti paikalle kutsumat yhtyeet. Lavalle nousevat Apulanta, Stam1na Plays Acoustic Stam1na, The 69 Eyes, Santa Cruz, Don Johnson Big Band, Lapko, Mokoma, The Blanko ja Waltari. Myös illan juhlakalu vierailee lavalla tervehtimässä yleisöä.

Keikan tuotot Nieminen ohjaa OmaKamu ry:lle, joka tekee työtä lasten ja nuorten hyväksi. Kansalaisjärjestö organisoi toimintaa, jossa vapaaehtoiset aikuiset antavat aikaa nuorille Kamuina.

Nieminen otti lokakuussa itse yhteyttä Tavastia-klubin toimitusjohtaja Juhani Merimaahan ja kysyi, voisiko hän järjestää uransa viralliset päätösjuhlat legendaarisessa keikkapaikassa. Merimaalle tämä ei ainoastaan käynyt – hän oli ehdotuksesta otettu. Sama toistui yhtyeiden kohdalla.

Nieminen soitti omin päin eniten kuuntelemilleen kotimaisille yhtyeille. Kaikki yhteydenoton saaneet bändit innostuivat kutsusta ja lupautuivat paikalle, jos se vain oli mahdollista. Niinpä päätöskeikka paisuikin uran päättäväksi pienoisfestivaaliksi.

Musiikki merkitsee Niemiselle paljon. Hän kertoo esimerkiksi, että kuuntelee musiikkia enemmän kuin seuraa urheilua. Musiikki on ollut hänelle mielennostattaja ennen matseja ja seuralainen pitkillä kisamatkoilla. Levyjä tennistähti on kerännyt pikkupojasta asti, eikä keräysinnostus ole laantunut vieläkään.

– Tämä viimeinen ”slam” on unelmahomma minulle: Täynnä bändejä, joita fanitan, Nieminen kertoo. 

Kilpailut

Uusimmat