Sarin varastettu Mööppeli-skootteri palautettiin Facebookissa julkaistun sydäntä särkevän vetoomuksen ansiosta

01.11.2015 09:02 -

Kiiminkiläisen Sari Lankisen vanha, raihnainen skootteri ”Mööppeli” varastettiin jokin aika sitten. Päivän karkulaisuuden jälkeen skootteri kuitenkin palautettiin, kiitos Facebook-ryhmässä julkaistun vetoomuksen.

Nova keskittyy tänä viikonloppuna hyviin uutisiin. Saimme Kiiminkissä asuvalta Sari Lankiselta hyvän uutisen, jossa hän kertoi vanhan skootterinsa tarinan.

– Vanha raihnainen skootterini "Mööppeli" varastettiin pihaltamme päivää ennen 35-vuotissyntymäpäivääni. Kirjoitin sydäntä särkevän vetoomuksen kidnappauksen uhrin kotiin palauttamiseksi Oulun alueen Facebook-sivuille toivoen, että saisin vanhan ystäväni vielä kotiin, Sari kertoo.

Hänen olonsa oli kuitenkin aika toivoton palautumisen suhteen, koska hänen mukaansa usein nämä "panttivangit" ovat tällä alueella löytyneet poltettuina.

– Syntymäpäivänäni tulin kotiin lettukesteiltä ja voi sitä riemua, kun Mööppeli pönötti omalla paikallaan pihassa! Reissussa oli rähjäännytty aika pahasti, mutta nyt Möpö saa viettää eläkepäiviä (toivottavasti) rauhassa, Lankinen hymyilee.

Kuva: Shutterstock

(Nova / Maria Rautio) 

Kilpailut

Uusimmat