Vinkkimiehet: Aarnio-käsittelyssä tapahtuu vihdoin jotain mielenkiintoista

03.10.2015 13:30 -

Novan vinkkimiehet Jarkko Sipilä ja Pekka Lehtinen käsittelivät taajuudella lokakuun ensimmäisenä lauantaina muun muassa turvapaikanhakijoita, tiedustelua, harmaata taloutta ja polisin edustusmenoja. Ja nousipa esille eräs maineensa loannut poliisipamppukin.

Sipilä ja Lehtinen innostuivat siitä, että huumepoliisin päällikkö Jari Aarnion oikeusjuttu etenee.

– Ensi viikolla oikeussalissa päästään kuulemaan ihmisiä, kun kaikki kirjalliset todisteet on vihdoinkin saatu käsiteltyä. Näitä muita epäiltyjä kuullaan ensin viikolla ja Aarniota parin viikon päästä. Ne ovat kaikkein mielenkiintoisimpia päiviä, iloitsee Sipilä.

Aarnio ei ole saanut antaa lausuntoja puhekiellossa medialle kahteen vuoteen.

– Mitä Aarnio mahtaa ajatella, kun hän siellä salissa istuu, pohti  Lehtinen. Sipilä ja Lehtinen kirjoittivat ajatuksen innoittamana pakinan, jonka voit lukea Vinkkimiesten Facebook-sivulta.

Jos kahden piinkovan rikostoimittajan radiokeskustelu meni ohi korvien, voit kuunnella sen nyt!

Vinkkimiehet Novan taajuudella lauantaisin noin klo 12.10. Vinkkimiehet käsittelevät ajankohtaisia rikoksia kokemuksella ja näkemyksellä.

Lue lisää:

Vinkkimiehet Sipilä ja Lehtinen: Olisi aikamoista sattumaa, jos Nelan tapaukseen liittyisi tappaja

Kilpailut

Uusimmat