Vanhaneiti Myy puumaili ja sai kahdeksan valloittavaa frenchspitz-pentua – katso kuvat

09.09.2015 15:33 -

Viime viikolla uutisoimme 6-vuotiaasta ranskanbulldoggi Myystä, joka vanhoilla päivillään tuli vähän vahingossa raskaaksi. Sunnuntaina saimmekin iloisia uutisia, kun maailmaan oli syntynyt peräti yhdeksän ”frenchspitziä”. 

Eläinlääkäriasema Pet-Vet julkaisi Facebook-sivuillaan viime viikolla kuvan ranskanbulldoggi Myystä. 6-vuotias koira oli aseman mukaan ”päättänyt vähän puumailla pari kuukautta sitten”, ja odotettavissa olikin röntgenkuvien perusteella peräti yhdeksän pientä pentua. Pentujen isän pääteltiin olevan rodultaan mittelspitz.

Eläinlääkäriasema julkaisi eilen iloisia uutisia, sillä pennut olivat saapuneet maailmaan sunnuntaina kuuden tunnin ponnistelujen aikana. Yksi syntyneistä pennuista oli valitettavasti enkelipentu. Monet ovat ilmaisseet halukkuutensa ottaa yhden pennuista, mutta kaikki pennut ovat jo varattuja.  

 

//

Tässä päivitystä Myyn tilanteesta 

Posted by Eläinlääkäriasema Pet-Vet on 8. syyskuuta 2015  

//

Seppo :)

Posted by Eläinlääkäriasema Pet-Vet on 8. syyskuuta 2015    

//

2 vrk ikäiset pienet. Ja emo niin tohkeissaan vahtimassa.

Posted by Eläinlääkäriasema Pet-Vet on 8. syyskuuta 2015

Kuva: Shutterstock

(Nova, Facebook)

Kilpailut

Uusimmat