Äänestäisitkö tätä miestä presidentiksi? Syyt, miksi Kanye Westistä tulisi loistava Yhdysvaltain nokkamies

31.08.2015 20:10 -

Ainakaan hiphop-tähdeltä ei puutu Yhdysvaltain ykkösmieheltä vaadittavaa itseluottamusta. Kanye Westillä on myös tunnetusti erittäin paljon asiaa, tai ainakin suuri palo tuoda asioitaan esille. 

Kuten musiikkiuutisista olemme tänään lukea, kertoi Kanye West eilisessä MTV:n musiikkivideogaala VMA:ssa pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2020. Tempaus vaikuttaa kieltämättä erikoiselta, mutta pyrkiihän toisaalta myös yritysmoguli Donald Trump maansa seuraavaksi presidentiksi.

West otti gaalassa vastaan elämäntyö-palkinnon ja piti sen kunniaksi 10 minuuttia kestävän kiitospuheen. Jo puheessaan mies myönsi ”käärineensä jotain poltettavaa” ennen puhettaan. Tämän jälkeen hän ilmoitti pyrkivänsä presidentiksi vuonna 2020.

via GIPHY

Mutta miksei Kanyesta voisi tulla oikeasti presidentti? Ainakin mies uskoo kykyihinsä.

via GIPHY

– Olen niin uskottava, vaikutusvaltainen ja tärkeä, että tulen muuttamaan asioita, West julisti New York Times -lehdessä vuonna 2013.

– Olen sukupolvemme vaikutusvaltaisin artisti. Olen lihaksi tullut Shakespeare, hän taas totesi vaatimattomasti Enimemin hiphop-ohjelmassa vuonna 2013.

Lisäksi mies on kertonut BBC:n haastattelussa pitävänsä itseään jumalana.

Westillä ei myöskään ole ongelmaa siirtyä nopeasti tunnetilasta toiseen, jota joskus presidentin esiintymisissä tarvitaan.

via GIPHY

via GIPHY

Tähti on tottunut esiintymään edukseen lavalla. 

via GIPHY

Miehen vaimo Kim Kardashian on harjoitellut ahkerasti tulevan presidentin puhetilaisuuksien kuuntelua. 

via GIPHY

(Radio Nova, Giphy)

Kilpailut

Uusimmat