Pink Floyd on virallisesti hajonnut

17.08.2015 10:55 -

Legendaarinen rockyhtye Pink Floyd on pistänyt pillit pussiin lopullisesti. Kitaristi David Gilmour on vahvistanut Classic Rock -lehden haastattelussa, ettei yhtye enää jatka toimintaansa. 

Bändin kitaristi David Gilmour totesi Classi Rockin haastattelussa, että olisi väärin kasata yhtye uudelleen kosketinsoittaja Richard Wrightin kuoltua 2008.

Hän sanoo, että hän sai viettää 48 vuotta yhtyeen parissa, joista suurin osa oli yhtyeen alkuvuosia ikonisen basistin Roger Watersin kanssa. Nämä vuodet Pink Floydissa olivat yhtyeen kukoistuksen vuosia, jotka Glimourin mukaan 95 prosenttisesti musiikillisesti innoittavia, iloisia ja nauruntäyteisiä. Hän ei halua jäljelle jääneen viiden prosentin värittävän hänen kuvaansa pitkästä yhteisestä matkasta. Yhtye on nyt tullut tiensä päähän.

Yhtyeen viimeisin yhteinen esiintyminen oli vuonna 2005. Viime vuonna ilmestyi The Endless River, joka on yhtyeen 15. albumi ja jää viimeiseksi.

Pink Floyd perustettiin vuonna 1965. Alkuperäiskokoonpanoon kuului Wrightin lisäksi laulaja ja kitaristi Syd Barrett, rumpali Nick Mason ja Waters. Gilmour liittyi yhtyeeseen vuonna 1967.

Kilpailut

Uusimmat