Useat musiikkifestivaalit tyytymättömiä Helsingin kaupungin melurajoihin

06.08.2015 09:15 -

Useat Helsingissä toimivat musiikkifestivaalit ovat tyytymättömiä Helsingin kaupungin asettamiin melurajoihin. Yhteistiedotteen aiheesta ovat koostaneet Weekend Festival, Summer Sound, Tuska ja Sideways. 

Helsingin Kyläsaaressa 7.-8. elokuuta järjestettävä Weekend Festival on jo ilmoittanut harkitsevansa siirtymistä pois Helsingistä rajoitusten vuoksi. Myös muilla festivaaleilla on ollut vaikeuksia toimia kaupungin ympäristökeskuksen määrittelemien sääntöjen puitteissa. 

Useampikin Helsingin musiikkifestivaaleista on närkästynyt kaupungin suhtautumisesta heidän toimintaansa ja lupahakemusten käsittelyyn. Kummastusta musiikkifestivaalien järjestäjätahoissa herättää Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tiedote (3.8.2015), jossa kaupunki väittää, että sen konserttimelulinja on salliva ja toimiva. Samassa tiedotteessa ympäristökeskus väittää lähes kaikkien tapahtumajärjestäjien olevan tyytyväisiä ympäristökeskuksen soittoaikalinjauksiin.

— Helsingin ympäristökeskuksen väitteet festivaalijärjestäjien tyytyväisyydestä ovat pöyristyttäviä, toteaa Pohjoismaiden suurimman metallifestivaalin, Tuskan, festivaalijohtaja Eeka Mäkynen.

— Emme todellakaan ole tyytyväisiä ympäristökeskuksen linjauksiin, Mäkynen sanoo.

Tuska toivoi tunnin lisäaikaa, mutta turhaan 

Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan järjestetty Tuska pidetään nykyisin Suvilahdessa. Tuska piti tapaamisen Helsingin ympäristökeskuksen meluvastaavan kanssa ennen tämänvuotista festivaaliaan. saadakseen tunnin lisäaikaa perjantaille ja lauantaille. Tässä tapauksessa soitto olisi jatkunut molempina päivinä kello 23 saakka.

— Saimme täystyrmäyksen heti palaverimme aluksi. Virkamies totesi suoriltaan, että anomuksemme ei tule menemään häneltä eteenpäin, Mäkynen kertoo.

— Ehdotimme kompromissia, että soittaisimme viimeisen tunnin kello 23 saakka alhaisemmilla desibelitasoilla, mutta tämä ei ympäristökeskukselle kelvannut. Ympäristökeskuksen virkamies sanoi yksiselitteisesti, että mikä haluamme jatkaa festivaalimme pitoa Suvilahdessa, soitto loppuu kello 22.00, eikä tästä neuvotella, Mäkynen jatkaa.

Summer Soundillakin huonoja kokemuksia 

Huonoja kokemuksia ympäristökeskuksen yksinvallasta on myös Summer Sound Festivalilla, joka on kerännyt jo viiden vuoden ajan noin 20 000 - 30 000 hengen yleisön Helsingin Messukeskukseen.

— Yritimme parina vuotena hakea tunnin lisäaikaa festivaalillemme ympäristökeskukselta, mutta saimme jo heti puhelimessa vastauksen, että tokihan te lisäaikaa hakea voitte, mutta kannattaa suunnitella ohjelma jo valmiiksi siten, että musiikki loppuu joka tapauksessa kello 22.00 eikä kello 23.00, kertoo festivaalin monivuotinen promoottori Oskari Hakala.

Sörnäisissä Teurastamon alueella kesäkuussa ensimmäistä kertaa järjestetty Sideways haki keskiyöhön jatkuvia soittolupia, joista se sai lopulta päätöksen noin kuukautta ennen festivaalia. Lopputulos oli sama kuin Weekend Festivalilla: Pääesiintyjän tuli toisena iltana lopettaa ennen auringonlaskua eli klo 23.00.

— Sideways on Teurastamo-alueen ainoa festivaali koko vuonna. Tapahtumassa kävi yli 12 000 ihmistä, eli se oli molempina päivinä loppuunmyyty, kertoo tiedottaja Johannes Kinnunen Fullsteam Agency Oy:stä.

— Festivaalistamme tuli meluvalituksia lopulta ainoastaan yksi kappale. Toiveemme on, että kaikkia helsinkiläisiä festivaaleja kohdeltaisiin tasapuolisesti tapahtuman ajankohdasta ja paikasta riippumatta, Kinnunen jatkaa.

Useat Helsingissä järjestetyt musiikkifestivaalit toteavat, että valitustie Helsingin ympäristökeskuksen yksinvaltaisista päätöksistä on liian rankka. Ainoa valitustie on hallinto-oikeus ja sen jälkeen korkein hallinto-oikeus.

— Se, ettei valituksia ole tehty ympäristökeskuksen mainitsemaa kolmea enempää ei johdu tyytyväisyydestä, kuten ympäristökeskus luulee, vaan pelkästään siitä, että valitusprosessiin kuluu mittavasti rahaa, aikaa ja vaivaa, toteavat Eeka Mäkynen, Oskari Hakala, Johannes Kinnunen sekä Weekend Festivalin promoottori Hardi Loog.

Flow-festivalin erikoislupa aiheuttaa ihmetystä 

Samalla kun monet musiikkifestivaalien järjestäjät arvostelevat nykyistä tilannetta, he haluavat korostaa, että he kunnioittavat ja arvostavat suuresti kaikkia Helsingin musiikkitapahtumia, eikä heidän arvostelunsa ole kohdistettu mitään muuta musiikkifestivaalia vastaan. Festivaalijärjestäjät vaativat kuitenkin tasa-arvoa Helsingin ympäristökeskuksen melupäätösten käsittelyyn. Etenkin annettujen aikarajojen epätasa-arvo kismittää festivaalien järjestäjiä.

— Kysyimme ympäristökeskukselta, miksi juuri Flow Festival saa Helsingissä aina pisimmät soittoajat. Meille vastattiin, että Flow käsitellään ympäristökeskuksessa erikseen, koska se on erityisen tärkeä tapahtuma Helsingin kaupungin markkinointia ja kulttuuria ajatellen, kertoo Summer Soundin Oskari Hakala.

— Mielestäni kaikki Helsingin tapahtumat ovat omalta osaltaan erittäin tärkeitä juuri näistä syistä, Hakala jatkaa.

Musiikkifestivaalien järjestäjät kokevat ympäristökeskuksen päätökset monesti mielivaltaisiksi. Esimerkiksi Weekend Festivalin melupäätöksen perustelut muuttuivat yllättäen viime vuodesta.

Vuonna 2014 ympäristökeskus ilmoitti, että Weekend Festivalin aukioloaikoja piti lyhentää sen vuoksi, että tapahtuman meluilmoitus saapui kirjaamoon myöhemmin kuin lähistöllä pidettävän Flow Festivalin. Tuolloin Helsingin ympäristönsuojelupäällikkö perusteli korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa, että ”poikkeus voidaan ensisijaisesti myöntää sille tapahtumalle, jota koskeva meluilmoitus on tullut vireille ensimmäisenä. Muuta perustetta viranomaisella ei voi olla käytettävissään.”

— Pidimme ympäristökeskuksen päätöksen mielessämme tarkoin, kun teimme tämänvuotisen anomuksen. Festivaalimme meluilmoitus saapui kaupungin kirjaamoon 10.10.2014, kun Flow Festivalin ilmoitus saapui sinne vasta yli kaksi kuukautta myöhemmin 15.12.2014, kertoo Hardi Loog.

— Nyt saapumisajalla ei sitten ollutkaan mitään merkitystä, vaan ympäristötarkastaja alkoi keksiä aivan uusia perusteita sille, että juuri Weekend Festivalin esiintymisaikoja tuli rajoittaa, Loog jatkaa.

Kilpailut

Uusimmat