Kylie-runokisan voittaja Sanna voitostaan: Eikä!

06.07.2015 10:44 -

Nova järjesti kisan, jossa kerättiin tanssimusiikin keijukaismaisen kuningattaren Kylie Minoguelle osoitettuja runoja. Niitä saimme satoja. Parhaiden joukosta arvottiin yksi runo, jonka kirjoittaja pääsee kaverinsa kanssa katsomaan Kylietä Pori Jazziin 16. heinäkuuta.

Onnetar suosi Palkintoon kuuluu myös yhden yön majoitus porilaisessa hotellissa kahdelle.

Turkulainen Sanna vastasi puhelimeen maanantaina 6. heinäkuuta.

Eikä, ilahtunut Sanna huudahti Antti Haajaselle kuullessaan voittaneensa festivaaliput ja hotelliyön. Mutta kenen kanssa Sanna suuntaa Kirjurinluodolle?

–Aviomieheni kanssa. Meillä on itse asiassa juuri nyt hääpäivä, kertoi Sanna aamulla.

Sannan runo oli seuraavanlainen:

Radiosta laulu lurahti, mahanpohjaani asti ääniaallot kurahti, heleät soinnut ja nuorekas ääni, tarttuva tahti täytti pääni, kuka tämä nainen mahtaa olla, kun laulaa noin laajalla asteikolla, kuvitelmissani oli parikymppinen neito, jolla oli käsissään miljoonan arvoinen taito, mutta Youtubessa vastaani tulikin jotain muuta, en jäänyt tuijottamaan vain leveää suuta, vaan huomioni kiinnitti myös kireäksi vedetty iho, ja se, ettei syömättä liho, iästään rouvalla oli selvästi väärä luulo, mutta ei ollut onneksi mennyt vielä muistin mukana kuulo, sillä kauniisti laulaa nainen tuo, ja taitonsa hedelmät lahjaksi muille suo.

Voit voittaa liput Pori Jazziin myös parhaillaan käynnissä olevasta Voimanainen-kisassa!

Lisäksi muiden kisaan osallistujien kesken arvottiin kymmenen kappaletta Kylien uusia Kiss Me Once -albumeita. Tässä kymmenen onnekkaan runot:

Menobiisit ja balladit, kummatkin tyylilajit loistavasti hallitset. Opiskelut kahdeksankyt-luvulla, koulumatkat, lukemiset ja tietysti biletys, sujui paremmin sun avulla.

Yhdeksänkyt-luvulla, kun menin naimisiin, itseoikeutettu vieras juhlissamme olit sinä, juuri niin. Kun musiikkisi juhlissamme soi, hääväki aivan hullaantui. Juhlin taas, 16.7., tasan viiskyt vuotta, tulit oikeasti nyt tänne asti, etkä suotta.

Naimisissa saman kullan kanssa olen edelleen, huomaan 25 vuoden kuin varkain kuluneen. Konserttisi Kirjuriluodolla, voisiko parempaa syntymäpäivälahjaa aviomiehen kanssa toivoa? Syntymä- ja hääpäiviä tulee ja menee, toista näin loistavaa tilaisuutta ei varmasti koskaan enää tule eteen. - Anne, Siivikkala

Oi Kylli, on povesi edelleen fylli. Lanteesi pyörii kuin onnikan pyörä, muistathan silti edelleen syödä? Ei disko kuollut ei, se meitä kaikia tanssittaa edelleen okei! Pori ja kesä on sydämessäni aina, haluisin siksi nähdä sut myös perjantaina. EI ole listahittiä viimeisintä sulla, mutta ei se haittaa, levyilläsi vuorattu seinä on mulla.

On maailmassa Jessiet ja Sannit, mutta olet mulle ainoa. Oi Kylli, en suinkaan sua silti vainoa! Hiuksesi hulmuavat silmissäni, ei saa sua mielestäni. Kumpa sua pääsisin Poriin kuuntelemaan, olisin siksi valmis jopa Kirjurinluodon portsaria suutelemaan. Toivottavasti ei tarvitse siihen asti mennä, olet ainoani, ei muut mun unelmiini koskaan lennä. - Tuuli, Turku

Odotus Kun Kylie saapuu Poriin, niin eväät pakataan koriin, ja suunnataan Kirjuriin, ja myöhemmin muistoissa varmaan moniin uniin. - Jouni, Ruusko

Veljeni ensimmäisen levysi osti, jonka kuuntelin hyvin pian puhki. Sain uuden rahisevana soivan tilalle ja pelkäsin, että saisin senkin pilalle. Laulusi täytti päiväni ja minua niin laulatti. Piirsin paljon kuviasi, joita monet ystäväni ihaili. Vain yhtä sinulta kadehtin, kun sait Jason Donovanin :( On siitä kulunut jo vuosikymmenet, tahtoisin nähdä sinut ennen kun taas menet. - Päivi, Ylönkylä

Notta paranoo,ku viini vanhetessaan !!! Ei mutta oikeesti: jotenkuten englanniksi tahtoisin kertoa hänelle,että uskomatonta kyllä,jotkut ne vain parevat & kaunistuvat vanhetessaan ! Kadehdin (siis hyvällä tavalla) moista!!! - Kaisa, Turku

Kylie se vaan on sellainen Mimmi,jolla kroppa on yhä pieni ja timmi. Jo nuorena likkana Kyliea kuuntelin ja musavideot hittimistarista nauhoitin. Kun kaikuu videoista The Loco-Motion,silloin meiltä likoilta murheet pois on. Muistan myös kuinka herttaista oli,kun Kylie ja Dovanin Jasoni. Yhdessä herkästi lauloivat juu,että Especially For You. Vielä tänäänkin,kun I Should Be so Lucky radiosta raikaa. On siinä sitä 80-luvun ihanaa taikaa. - Johanna, Vähikkälä

Ihana Kylie, vaikk sata mailii kulkisin sua kuulemaan halki Suomenmaan. Varmaan tuhat sydän-mailii oon sulle pannut tulemaan. - Otto, Turku

Kylie kaunis Kuin lumpeen kukka Ääni niin hunajainen Oi, sinä jumalainen nainen Luonteesi iloinen ja vartalosi niin siloinen Oot lahja meille, tervetuloa vierailulle näille pohjoisen teille Oot kaikille rakas, tuuthan pian takas! - Katja, Suomussalmi

I should be so lucky, lucky, lucky, lucky that I wil win the tickets, frontrow tickets to Pori Jazz with Kylie, Kylie and only Kylie! That will be the day of my life and love at first sight! I love all the songs especially the Locomotion. I wouldn´t change a thing in any of the songs. There will be tears on my pillow if I won´t win the tickets I just count the days ´til I´ll see Kylie there just won´t be world without you Kylie! - Jussi, Tampere

Kylie, suuri tähteni, loistat vaikka on valoisa kesäilta. Lumovoimasi täyttää estraadin. Näin irtoaa köydet arjen ankkurista ja meno suuntautuu kohti tähtitarhaa. Porissa nähdään! - Veli, Hyvinkää

Lisää aiheesta: 

Kylie Minogue Twitterissä: En malta odottaa Pori Jazzia

Harvinaiset tallenteet vihdoin levyllä: Pori Jazz -aarteista julkaistaan mittava kokoelma

Hollantilaisdiiva Caro Emerald ensimmäistä kertaa Suomeen

Pori Jazz täydensi hurjaa settiään: Emeli Sandé ja Kool & The Gang

Robert Plant & The Sensational Space Shifters Pori Jazzeille!

Kilpailut

Uusimmat