Ruisrockin lauantai ja kolmen päivän liput on myyty loppuun — perjantaille ja sunnuntaille on vielä lippuja vapaana

01.07.2015 14:25 -

Ruisrock tiedottaa, että festivaalin lauantain liput on myyty loppuun. 

Perjantaille ja sunnuntaille on vielä lippuja jäljellä. Lauantain päivälippujen lisäksi myös kolmen päivän liput, lauantain sisältävät kahden päivän liput ja Ruisrockin Artukainen Camping on loppuunmyyty. 
 
Turun Ruissalossa tänä viikonloppuna juhlittavan Ruisrock-festivaalin kolmen päivän liput on loppuunmyyty. Yleisöä lauantaille on saapumassa 35 000.

Halukkaat pääsevät kuitenkin vielä osallistumaan festivaalille, vaikka eivät olisikaan tähän päivään mennessä ehtineet hankkia lippujaan. Perjantaille ja sunnuntaille on jäljellä vielä sekä päivälippuja että kahden päivän yhdistelmälippuja. Perjantaina festivaalia tähdittävät muun muassa brittiläiset tanssittavan popmusiikin mestarit Ellie Goulding, Studio Killers ja Marina and the Diamonds, ruotsalaisnimet Ola Salo ja Backyard Babies sekä Yhdysvalloista saapuvat Mastodon, Public Enemy ja Echosmith. Kotimaisia perjantain esiintyjiä ovat esimerkiksi Amorphis, Kaija Koo, Mokoma ja CMX.

Sunnuntaina isoja lavoja tähdittävät muun muassa brittiyhtyeet Disclosure ja Foals, yhdysvaltaiset räppärit A$AP Rocky ja G-Eazy sekä islantilainen Of Monsters and Men. Kotimaisista artisteista esimerkiksi Don Huonot, Antti Tuisku, Elastinen, Michael Monroe ja Pariisin Kevät.

Lue lisää festivaalin kotisivuilta.

Kuva: Niko Hatara

Kilpailut

Uusimmat