Jari Sillanpää levytti vaihtoehtometallia: On hyvä astua mukavuusalueensa ulkopuolelle

10.06.2015 14:06 -

Suurelle yleisölle jokseenkin tuntematon WOTZC (Wankers of the Zoo Crew) julkaisee Overrated-sinkkubiisin perjantaina 12. kesäkuuta. Bändin vierailevana solistina kuullaan yllättäen Jari Sillanpäätä.

Sillanpään kerrotaan laulavan metallia yhtä suvereenisti kuin tangoa, iskelmää tai suomipoppia. Jari Sillanpää lähti marginaalisen metalliorkesterin englanninkieliseen crossover-biisiin mukaan innolla ja ennakkoluulottomasti.

— Hetken epäröin, koska WOTZC:n musiikkia kuunnellessani ajattelin, että eihän minua saa tähän sopimaan mitenkään. Rock-minä nosti päänsä ja halusi tähän mukaan sadalla – mutta pelotti aivan kauheasti, Sillanpää paljastaa alkuharkinnan hetkistä.

Sillänpään usko horjui kuitenkin studiossa.  

— Studiossa oli hyvä meininki ja WOTZC:n jätkät tsemppasivat, kun usko meinasi loppua. On vain hyvä astua aina silloin tällöin mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se kasvattaa ja pitää nöyränä.  

Overrated-sinkku julkaistaan 12.6.

Kilpailut

Uusimmat