Kevään saapuessa ihanat värit tarjoavat paljon inspiraatiota uusiin kynsiin.
Radio Novan Iltapäivä is bäk! Esko kertoo kuinka ei saa lastaan hereille herätyskellolla.  Kaverin puolesta kyselen -osiossa pohditaanko etsikö treffiseura itselleen remppamiestä vai kumppania. Suvi epäili lapsensa ahkeruutta lumitöissä, kunnes totuus selvisi. Mysteeriäänikisassa jännätään ratkeaako mysteeri, kun potsissa on 680 euroa. Kuuntele Iltapäivän parhaat palat tästä!
The Rasmus ja Metallica soittivat samoilla festareilla Etelä-Afrikassa.
The Rasmus ja Metallica soittivat samoilla festareilla Etelä-Afrikassa.
Ulrich onnittelee kuvatekstissä voittoa.
Jarkko Aholan ääni taipuu monenlaiseen tulkintaan, mutta jotkin biisit ovat hänellekin vaikeita laulettavia.
Metallica lahjoitti 55 000 euroa suomalaiselle Hope Ry:lle.
Mustajärvi kertoo, että on itse vetänyt kyseisen kappaleen Moskovassa kolmena iltana venäjäksi.
Viime vuonna Metallica lahjoitti 25 000 euroa Hurstin Apu -järjestölle.
Tänä vuonna muodissa näkyy oikeastaan kaksi eri linjaa.
Saksalaiset miehet eivät olleet iloisia siitä, että poliisi löysi heidät.
Metallica esitti Hassisen koneen hitin viimeviikkoisella Suomen-keikallaan.
Minnan sporttivartissa on ketsuppipullo auki ja Aki haaveilee bändin perustamisesta. Mutta oliko pallo mennyt koloon?
Raskasta musiikkia ja kroppaa rentouttavia liikkeitä - niistä on metallijooga tehty.
Tänä keväänä muotiväki heittäytyy harakoiksi, sillä nyt trendikästä on kaikki, mikä kiiltää.
Netissä leviää video, jossa kaikkien tuntemia pop-biisejä versioidaan Metallican tyyliin.