Tanssilattialla-hitistä tunnettu Sima julkaisi uuden biisin — kuuntele

05.06.2015 10:48 -

Turkulainen tuottajakaksikko Sima julkaisi uuden singlen, Mul on ikävä. Kaksikko julkaisee esikoisalbuminsa elokuussa. 

Sima on tehnyt Mul on ikävä -kappaleen yhdessä tuottajien Mikko Tiaisen ja  Hannu Korkeamäen kanssa. 

— Mul on ikävä on mahtislovari, joka muistuttaa monia varmasti 90-luvun alun voimaballadeista. Huomattiin et just tää biisi sai vanhemmatkin kuulijat herkistelemään ja jopa kyynelehtimään. Tajuttiin et jengi pystyy helpolla samaistuu tähän biisin tilanteeseen, Sima kuvailee.

Kaksikon debyyttialbumi Tanssilattialla ilmestyy elokuussa.

— Työstettiin albumi vähän erikoisella porukalla, joka todettiin super toimivaksi! Porukka koostuu siis 80-luvunkin läpi kolunneesta Hannu Korkeamäestä, noin 30 vuotta nuoremmasta tuottajalupauksesta Mikko Tiaisesta sekä tietysti meistä kahdesta.

Sima julkaisi omakustanteisen Tanssilattialla-nimisen debyyttisinglensä juuri ennen vappua 2014. Kappale keräsi heti suuren suosion. Toinen single, Tää on rakkautta, ilmestyi syksyllä 2014 ja kappaleessa featuroi Neon2 -yhtyeen Jussi Raunio. Kolmas single Semihyvä boogie ilmesty keväällä 2015. 

Kilpailut

Uusimmat