Helsingin keskustan tuntumassa alkaa toinen merkittävä rakennnustyö — Pasila uudistuu rajusti

29.05.2015 14:00 -

Uutta Pasilaa rakennetaan kesän aikana näkyvästi. Rakennustöillä on vaikutuksia alueen liikenteeseen. Autoilijoille tiedossa on merkittäviä poikkeuksia. Lisäksi joukkoliikenteessä on muutoksia. 

Tripla - pitkä esittelyvideo

Video: YIT

Posted by Uusi Pasila on 5. helmikuuta 2014

 

Lue myös:

Massiivinen rakennushanke käynnistyy: Helsingin keskustaan vuosien mittainen liikenteen poikkeusjärjestely

Teollisuuskatu

Eläintarhan ja Itä-Pasilan jalankulkureitit muuttuvat tilapäisesti, kun Teollisuuskatua jatketaan Konepajan alueelta kohti Keski-Pasilaa pitkin entistä satamaradan ratakuilua. Teollisuuskatu liitetään Keski-Pasilaan rakennettavaan uuteen Veturitiehen ja kadut avataan liikenteelle syksyllä 2019.

Itä-Pasilan ja Konepaja-alueen välisen Sähköttäjänsillan purkaminen alkaa koulujen kevätlukukauden 2015 päätyttyä, ja uusi silta valmistuu vuoden 2016 aikana. Tänä aikana siltaa ei voi käyttää kulkuväylänä.

Teollisuuskadulta Ratapihantielle noustessa ajoneuvoliikenne tiivistyy kaksikaistaiseksi. Vastakkaiseen ajosuuntaan säilyy yksi ajokaista, joka siirtyy pohjoisemmaksi. Risteyksen liikennejärjestely kestää syksyyn 2015 asti.

Uusi Pasilansilta

Uuden Pasilansillan rakennustyöt jatkuvat elokuun loppuun 2015 saakka. Kesällä aloitetaan myös vanhan sillan korjaustyöt. Joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyjen aikana kävely- ja pyöräily-yhteys säilyy Pasilansillalla.

Pasilankatu ja Veturitie

Pasilan kadulla tehdään muutostöitä, joilla valmistellaan Tripla-keskuksen rakentamisen aloitusta. Pasilankatu levennetään 2+2 –kaistaiseksi ja myös Radiokadun liikenneympyrä muutetaan kaksikaistaiseksi syksyyn 2019 saakka. Työn aikana kevyen liikenteen reitteihin voi tulla muutoksia.

Liikenteen sujumiseksi Pasilankadulla tehdään liittymä- ja kaistajärjestelyjä ja raitiotiekiskot siirretään Pasilankadun keskelle.

Pasilankadun pohjoispään muutostöiden takia liikennevalot Veturitien ja Pasilankadun risteyksessä ovat pois käytöstä heinäkuun loppuun saakka. Valo-ohjauksen puuttuminen aiheuttaa liikenteen ruuhkautumista varsinkin aamuisin ja iltapäivisin. Ruuhkien välttämiseksi on suositeltavaa käyttää vaihtoehtoisia reittejä tai varaamaan siirtymisiin enemmän aikaa.

Pasilankadun eteläpää (välillä Palkkatilanportti–Veturitie) on suljettu liikenteeltä 1.–21.6. ratatöiden vuoksi ja liikenne on tuon ajan ohjattu Veturitielle. Bussilinjat 58, 58B, 504, 505 ja 506 ajavat poikkeusreittejä 1. kesäkuuta alkaen juhannusviikon loppuun asti.

Bussit ajavat Itä-Pasilan ja Nordenskiöldinkadun välisen osuuden Savonkadun kautta. Lisäksi bussit 58 ja 58B kulkevat Aleksis Kiven kadun sijasta reittiä Teollisuuskatu– Jämsänkatu–Ratamestarinkatu–Asemapäällikönkatu–Ratapihantie.

Tripla-keskuksen rakentamisen mahdollistamiseksi nykyisen Veturitien liikenne ohjataan väliaikaisesti Pasilankadulle. Veturitie katkaistaan etelässä Pasilankadun liittymän kohdalla ja pohjoisessa Radiokadun liittymän kohdalla. Veturitie poistuu käytöstä juhannuksen jälkeen ja liikenne siirretään Pasilankadulle siihen saakkka, että uusi Veturitie valmistuu syksyllä 2019.

Raitiolinjat 7A ja 7B poikkeusreiteillä 1.6.–30.8.

Pasilankadun ratatöiden vuoksi raitiolinjat 7A ja 7B ajavat poikkeusreittejä 1.6.–30.8. Ajamatta jäävää reittiosuutta korvaa bussi 7X. Esterinportin ratikkapysäkit Länsi- Pasilassa ovat poissa käytöstä. Pasilansillalla ja Länsi-Pasilassa ei ole raitioliikennettä.

7A: Pasilan asema – Sörnäinen – Hakaniemi – Senaatintori – Lasipalatsi – Meilahti (Kuusitien kääntöpaikka)
7B: Meilahti – Lasipalatsi – Senaatintori – Hakaniemi – Sörnäinen – Pasilan asema

Raitiovaunuja korvaa bussi 7X, joka ajaa Länsi-Pasilan lenkin vain yhteen suuntaan Pasilankatu – Kyllikinportti – Pasilanraitio – Pasilankatu – Pasilansilta ja edelleen reitille Ratapihantie – Savonkatu – Nordenskiöldinkatu – Mannerheimintie. Bussin 7X:n päätepysäkki Länsi-Pasilassa on Maistraatintorin pysäkki 0606 ja keskustassa Postikadun pysäkki 2038.

Rakennustöiden valmistuttua raitiovaunut liikennöivät Pasilankadulla omalla korotetulla kaistallaan, joka takaa raitiovaunujen esteettömän ja häiriöttömän liikennöinnin. Nykyisen Pasilan sillan viereen rakennetaan uusi silta, johon sijoitetaan toinen raitiotiekaistoista. Uusi kaista valmistuu 30.8.2015.

Lisätietoja: www.hsl.fi/pasila

Maanrakennustyöt Pasilan aseman ympäristössä

Keski-Pasilan keskuksen Triplan maanalaisen pysäköintilaitoksen maanrakennustyöt ovat käynnissä. Kaivannon rakentaminen aloitetaan rakentamalla ensin sen ympärille patoseinärakenne. Patoseinä muodostuu teräsputkipaaluista, jotka ulotetaan peruskallioon saakka, noin 20 metrin syvyyteen nykyisen ratapihan tasosta. Paalutuskone 40 metrin mastoineen näkyy aseman ympäristössä koko kesän ajan.

Työt jatkuvat syyskuun loppuun asti. Niillä ei ole vaikutuksia rata- tai henkilöliikenteeseen. Töitä tehdään klo 7–22 välisenä aikana ja niistä aiheutuu jonkin verran meluhaittaa.

Kilpailut

Uusimmat