Irina Björklund valmistelee uutta albumia Yhdysvalloissa - kiertue loppuvuodesta Suomeen

17.05.2015 11:46 -

Irina Björklundin vuonna 2014 julkaistu kultaa myynyt käännöslevy La vie est une fête (Elämä on juhla) saa jatkoa.

Tällä kerta Irina työstää kotimaisia kansallisaarteitamme New Orleansissa yhdessä paikallisten muusikoiden kanssa. Työn alla on kokonaisuus, joka sisältää kotimaisten tekijöidemme sävellyksiä useilta vuosikymmeniltä. Syksyllä julkaistavan levyn tuottaa edellisen levyn tapaan ranskalaisen Nouvelle Vague-yhtyeen tuottajat Marc Collin ja Liset Alea. Levyn julkaisee Kaiho Republic.

— Ideana on viedä suomalaissävellyksemme maamme rajojen ulkopuolelle, ranskankielisiin maihin. Edellinen tuotettiin Pariisissa suomalaisten sekä ranskalaisten muusikoiden kanssa, tällä kertaa levy äänitetään ranskalaisen perimän omaavassa New Orleansissa, paikallisten muusikoiden voimin - suomalaisia kappaleitamme sävyttävät tällä kertaa hurrikaanien myllyttämän seudun vahva musiikkikulttuuri, Irina Björklund kertoo.

Levyä seuraa mittava koko Suomen kattava konserttisalikiertue marras-joulukuussa. Konserteissa Irina esittää paitsi uuden levyn materiaalia myös aiempien levyjensä rakastetuimpia kappaleita yhdessä kuusihenkisen yhtyeensä kanssa.  

Syksyn kiertueen päivämäärät ja paikat alla.

18.11.2015  Hämeenlinna, Verkatehdas

19.11.2015  Turku, Domino-teatteri

20.11.2015  Espoo, Sellosali

21.11.2015  Salo, Teatteri Provinssi

26.11.2015  Lahti, Teatteri Vanha Juko

27.11.2015  Pietarsaari, Schaumansali

28.11.2015  Vaasa, Ritz

02.12.2015  Tampere, Tampere-talo

03.12.2015  Joensuu, Joensuun kaupunginteatteri

09.12.2015  Helsinki, Aleksanterin teatteri

10.12.2015  Helsinki, Aleksanterin teatteri

Konsertti-info

Konsertti alkaa klo 19:00.
Konsertin kesto on noin 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Liput alkaen 30,00 €

Kilpailut

Uusimmat