Ruisrockissa raikaa heinäkuussa Happy — Pharrell Williams Suomeen

18.03.2015 10:09 -

3.-5. heinäkuuta juhlittavan Ruisrockin lauantaita saapuu tähdittämään maailman suosituimpiin artisteihin lukeutuva yhdysvaltalainen Pharrell Williams.

Pharrell Williams palkittiin juuri kolmella Grammy-palkinnolla uusimman GIRL-sooloalbuminsa sekä sen Happy-hittibiisin myötä, mikä tekee artistista kymmenkertaisen Grammy-voittajan. Happy oli yksi viime vuoden isoimmista musiikki-ilmiöistä nousten listaykköseksi ympäri maailman. Suomessakin kappale on myynyt jo nelinkertaista platinaa. Williams on aiemmin vieraillut Suomessa suositun N.E.R.D.-yhtyeen riveissä, mutta Ruisrock-lauantain keikka tulee olemaan miehen ensimmäinen sooloesiintyminen Suomessa.

Toinen Ruisrockin tuoreista julkistuksista on vuonna 2008 Antidotes-debyyttinsä julkaissut brittiläinen indie rock -yhtye Foals. Bändi teki maailmanlaajuisen läpimurtonsa kolmannella albumillaan Holy Fire, joka nousi kotimaassaan listakakkoseksi myyden kultaa. Ruisrock-sunnuntaina koetaan yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Suomessa. 

Lue lisää tuoreista ja aiemmista Ruisrockin artistijulkaisuista voit lukea festivaalin kotisivuilta.

Kuva: Shutterstock 

Kilpailut

Uusimmat