Kohutut pehmopöllöt saivat kovan kilpailijan: Mies kaupittelee pehmomustekalaa FB-kirpparilla

12.02.2015 17:55 -

Eräällä suositulla Facebook-kirpputorilla on viime päivinä kohistu 11-vuotiaan pojan ompelemista pehmopöllöistä. Sivuston ylläpitäjän mukaan toiminta rikkoi ryhmän sääntöjä ja pojan ja tämän perheenjäseniä erotettiin ryhmästä. Ainakin yksi sivuston käyttäjä on suhtautunut kohuun pilke silmäkulmassa. 

Tällä viikolla suositulla Facebook-kirpputorilla on ollut täysi kohina käynnissä pöllöpehmolelujen vuoksi. Koko homma alkoi siitä, kun 11-vuotiaan pojan ompelemat pehmopöllöt ilmestyivät myyntiin Anna! Vaihda! Myy! Osta! -ryhmään. 

Pehmopöllöt kuitenkin katosivat ryhmästä, kun sivuston ylläpitäjä ja perustaja poisti ilmoituksen sekä pojan äiteineen ja siskoineen sivustolta. Ylläpitäjän mukaan poika perheineen rikkoi ryhmän sääntöjä, sillä toiminta alkoi muistuttaa liiketoimintaa. Myös pojan alaikäisyys vaikutti päätökseen. Sarjatuotanto on sivuston sääntöjen mukaan kiellettyä. 

Kuva: Pöllöpoika / Facebook

Ylläpitäjä kirjoitti sivustolle useamman päivityksen perusteluineen, miksi poika poistettiin sivustolta. Asiasta uutisoi muun muassa Ilta-Sanomat ja monet pöyristyivät ylläpitäjän toiminnasta. Toisaalta myös ymmärtäjiä löytyi.

Jotkut taas suhtautuivat kohuun huumorilla, kuten helsinkiläinen Jarkko Koskinen, joka pisti muutama tunti sitten sivustolle myyntiin ”ei pöllömmän pehmomustekalan”. Ilmoitus on kerännyt satoja tykkäyksiä ja 3 euroa maksavalle mustekalalle olisi useampikin ottaja. 

Kuva: Kuvakaappaus / Facebook 

(Radio Nova, Ilta-Sanomat, Facebook)

Kilpailut

Uusimmat