Uudella levyllä on haettu inspiraatiota muun muassa Billie Eilishista.
Tunnustus on arvoltaan 10 000 euroa.
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani on ilmoittanut jäävänsä tauolle.
Raskaana oleva Manuela Bosco kertoo Annan haastattelussa, että perimmäinen usko hyvään auttoi häntä käsittelemään suurta surua.
Tänään perjantaina 5. marraskuuta Vain elämää -ohjelmassa vietetään Tuure Kilpeläisen päivää. Anssi Kela kehuu kollegaansa sosiaalisessa mediassa.
Manuela Bosco kertoo, että hän on saanut kaksi keskenmenoa tänä vuonna.
48-vuotias Anssi Kela on julkaissut suosikkiohjelman kulisseista otoksen, johon moni voi varmasti samaistua: päiväunet ovat joskus tarpeen.
Kilpeläinen haluaisi opetella uuden taidon karanteenissa.
Kiertue starttaa Hyvinkäältä 11. maaliskuuta.
Artistia myös huvittaa se, millaisena omat lapset välillä miehen näkevät.
Tuure Kilpeläisen ja Manuela Boscon ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi helmikuussa.
Uutta musiikkia julkaissut ja tänä vuonna täyttä kymppiä juhliva Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani keikkailee ahkerasti huhtikuun loppuun, jonka jälkeen kesällä odottaa täysi festarikattaus. Miten uusi 'Mä oon sun' syntyi ja millaisena lauluntekijänä Tuure näkee itsensä? Mikä on paras muisto 10-vuotisella uralla? Entä millaisia haaveita miehellä on tulevaisuudesta? Kuuntele koko haastattelu.
Pari ilmoitti tulokkaastaan ystävänpäivänä.
Norpan puolesta kappaleessa laulavat Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, Pate Mustajärvi, Janna ja Maarit Hurmerinta.
Pari meni naimisiin kesällä.
Suomalaismuusikko meni hiljan naimisiin.