Tuomion saari saa ensi-iltansa vielä tämän vuoden puolella.
Harvey Weinsteinia kohtaan esitetyt syytökset käynnistivät vuonna 2017 MeToo-liikkeen.
Enbuske & Linnanahde Crew'ssa nähdään tuttuun tapaan mielenkiintoisia ja mielipiteitä jakavia vieraita. Kurkista, ketkä istahtavat sohvalle tänään!
Poliisille ilmoitettujen rikosten määrä laski kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa runsaat yhdeksän prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Rikoslakirikosten määrä (liikennerikokset eivät kuulu tähän) sen sijaan pysyi lähes ennallaan. 
Kansanedustaja Antti Kaikkonen on tuomittu rangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön rikosasiassa. Tuomio oli lopulta viisi kuukautta ehdollista vankeutta. Mitä seuraavaksi?
Matti Nykänen tuomittiin ex-puolisonsa Mervi Tapolan pahoinpitelystä vankilaan pitkäksi aikaa.