Olympialaiset alkavat suomalaisten osalta tänään. Ensimmäisinä lajeina nähdään kumparelaskua sekä jääkiekkoa.
Onko kiinnityskisko uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti mahdollisuus!
Äiti oli ripustanut taulun kunniapaikalle.
Uusi lähetystekniikka pakottaa monet miettimään television vaihtoa ensi vuonna.
Nightwishissakin vaikuttanut, sittemmin komean soolouran tehnyt Tarja Turunen ei lepää laakereillaan. Nainen julkaisi kattavan Euroopan kiertueensa aikataulut.
Yli 50:n suomalaisartistin ja yhtyeen nimikirjoituksilla varustetut Jaakko Mannisen ottamat valokuvataulut huutokaupataan uuden lastensairaalan hyväksi. 
Olympiastadionilla lauantaina järjestettävään Live Aid -megakonserttiin odotetaan paljon yleisöä, jonka vuoksi HSL järjestää busseille ja ratikoille lisäliikennettä konsertin päättymisen jälkeen. 
Alkava kesä tuo muutoksia juna- ja bussiliikenteeseen. Erityisesti koululaisia palvelevissa vuoroissa on poikkeuksia ja supistuksia kesän ajan.
Pääsiäinen on kirkollinen juhla-aika, joten useimpien kauppojen aukioloajat ovat tarkkaan määrätyt. Lisäksi muutoksia on Alkon, Postin ja pankkien palveluissa. Juna- ja bussiliikenteessä on lisäksi paljon poikkeuksia.
Pääsiäinen aiheuttaa runsaasti muutoksia bussiliikenteen aikatauluihin 2.–6. huhtikuuta. Pyhien aikana osa vuoroista jää kokonaan ajamatta, joten pääsiäisen matkoja suunniteltaessa kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen.
Pääsiäinen vaikuttaa sekä kaukojunien että pääkaupunkiseudun lähijunien aikatauluihin. Liikenteessä on myös lisäjunia ja -vaunuja. 
Suosituimmat pääsiäisen junavuorot ovat täyttymässä. Osa yöjunista on jo myyty loppuun. Pääsiäisliikenteessä kulkee lisäjunia. Juhlapyhät vaikuttavat myös lähi- ja kaukojunien aikatauluihin.  
Bussi- ja junaliikenteessä kuljetaan loppiaisena pääsääntöisesti sunnuntaiaikataulujen mukaan. Aikataulut kannattaa tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa.
Juna- ja bussiliikenteessä on poikkeuksia uudenvuoden ja loppiaisen aikana. Aikataulut kannattaa tarkistaa etukäteen ja varautua muutoksiin. Liput kannattaa hankkia pikaisesti, sillä suositut vuorot täyttyvät nopeasti.
Bussit liikennöivät itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12. poikkeuksellisten aikataulujen mukaan. Itsenäisyyspäivänä matkustavien kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen Matkahuollosta. 
Itsenäisyyspäivänä 6.12. Helsingin seudun liikenteessä ajetaan sunnuntaiaikataulujen mukaan. Useilla linjoilla on lisälähtöjä. U-linjojen SS-lähtöjä ei ajeta. Juhlatapahtumien aikana liikenteessä on poikkeusjärjestelyjä.