Ruotsalaismuseon tuoreimmassa näyttelyssä esitellään vähemmän tuoreen makuisia alkoholijuomia.
McCartneyn omaisuus on noin 868 miljoonaa euroa.
Helsingissä esiintynyt Sting on kerännyt kiitosta somessa esiintymisellään.
Sting esiintyy torstaina Hartwall Areenalla.
Huoneistoon on rakennettu muun muassa kolmen radan uima-allas.
Stingin uutuusalbumi on saatavissa vain hänen nettisivunsa jäsenille.
Konsertti on osa miehen 57th & 9th -kiertuetta.
Laulajatähti Ariana Grande imitoi täydellisesti Britney Spearsia, Christina Aguileraa ja Celine Dionia, mutta ei talk show -isäntä Jimmy Fallon jää kakkoseksi Sting-imitaatiollaan. 
Idols-kisasta tuttu poppari Stina Girs hehkui säteilevänä Radio Novan Kesän ääni -kiertueella Lappeenrannassa. Onnellinen laulaja paljasti Annika Metsäkedon haastattelussa, että huhut tulevista häistä ovat totta.
Legendaarinen The Police -yhtyeen nokkamies Sting juhlisti 60-vuotispäiväänsä vuonna 2011 New Yorkissa. Konsertissa lavalle Stingin kanssa nousi joukko musiikkimaailman eliittiä, kuten Stevie Wonder, Bruce Springsteen ja Billy Joel. Nyt sosiaalisessa mediassa hehkutetaan ja jaetaan konsertissa myös laulaneen Robert Downey Jr. esitystä.
Sting tunnelmoi albumillaan The Last Ship. Albumi ilmestyy perjantaina 20. syyskuuta.
Sting, Madonna ja Bruce Springsteen kuuluvat vuoden kuumimpiin konserttitähtiin Suomessa! Komeaan keikkavuoteen mahtuu heidän lisäksi muitakin meganimiä, joiden yhteistyössä Radio Nova ja Live Nation ovat. Samalla hemmotellaan kuuntelijoita!
Supertähdet Sting ja Rumer valloittivat Helsingin Kaisaniemen lauantaina 16.6. Heidän lisäkseen lavalla nähtiin Hector sekä liuta kotimaisia tähtiä Latebird's All Stars -kokoonpanossa!
Radio Nova on mukana kesällä ja syksyllä Suomeen saapuvien megatähtien konserteissa monin tavoin! Madonna, Sting, Bruce Springsteen ja Lionel Richie takaavat huipputunnelmaa moneen makuun!
Duran Duranin lunastamattomat konserttiliput käyvät Stingin konserttiin, kertoo konsertinjärjestäjä Eastway.
Iltalehden haastatteleman Live Nationin markkinointipäällikkö Ritva Väänäsen mukaan kesän megakonsertteihin on vielä lippuja jäljellä.