Traficom on havainnut valvonnassaan nastarenkaita, jotka pitää poistaa välittömästi myynnistä.
Kone joutui kääntymään takaisin tapahtuneen jälkeen.
Kolarikorjaamo Autoklinikan kyselytutkimuksen mukaan suurin osa tarkastaa autonsa rengaspaineet kahdesti vuodessa, mutta joka kymmenes ei koskaan.
Suuri talvirengas keskustelu käy kuumana, ja etenkin raskaan kaluston säännöt yllättävät juontajaparin. Myös Niinan pahat tavat renkaidenvaihdosta käyvät ilmi! Vihdoin selviää myös vastaus ikuiseen kysymykseen "kuuluuko ananas pizzaan?"
Kyseinen koru istuu täydellisesti esimerkiksi juhliin.
Ilmeisesti vaaleanpunainen ohkainen vanne ei ollut tälle miehelle riittävän miehekäs väline. 
Poliisi aloittaa tänään rengasratsiat kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla maata. Aikomuksena on tarkistaa vähintään 12000 autoilijan renkaat. 
Nastarenkaiden vaihdolla on jo kiire, sillä niiden sallittu käyttö päättyy maanantaina 28. huhtikuuta. 
Kesärenkaiden vaihdossa ei kannata kiirehtiä ja lainsäädännön mukaan nastarenkaita saa käyttää aina, kun sää tai keli sitä edellyttää, muistuttaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Kesärenkaat saa vaihtaa aikaisintaan 1. maaliskuuta lähtien.
Talvirenkaita on käytettävä joulu-, tammi- ja helmikuussa. Nastarenkaita saa käyttää 1.11. alkaen sekä aina silloin, kun keli sitä edellyttää. Nastattomien talvirenkaiden käytölle ei ole rajoituksia.
Keski-Euroopan olosuhteisiin suunnitellut kitkarenkaat voivat olla ongelma Pohjoismaissa. Kyse on renkaiden ominaisuuksista.
Kesärenkaiden valintaan kannattaa käyttää aikaa. Tärkeintä on valita renkaat sen mukaan, minkälaisia renkaiden ominaisuuksia itse arvostaa.